Simon Anders Wendelin
Quick Facts
Biography
Simon Anders Wendelin (11. lokakuuta 1793 Kristiinankaupunki – 13. tammikuuta 1861 Kristiinankaupunki) oli suomalainen Kristiinankaupungissa vaikuttanut kauppias, laivanvarustaja ja kauppaneuvos.
Wendelinin vanhemmat olivat Porista 1778 Kristiinankaupunkiin muuttanut tullinhoitaja ja kaupunginkasööri Simon Simoninpoika Wendelin (1752–1819) ja tämän toinen puoliso Rebecca Helena Löfgren. Hän kävi Kristiinankaupungin pedagogiota ja noin vuodesta 1820 alkaen hän toimi itsenäisenä kauppiaana Kristiinankaupungissa. Vuonna 1829 Wendelinistä tuli Ruotsin ja Norjan varakonsuli Kristiinankaupungissa.
Kristiinankaupungin satamasta vietiin ulkomaille puutavaraa ja tervaa. Tervanvienti oli vuoden 1850 tienoilla 30 000 tynnyriä tervaa vuodessa ja Kristiinankaupunki oli Etelä-Pohjamaan suurin tervan vientisatama. Sisämaassa Tampereella toimineet Finlayson & Co ja Frenckellin paperitehdas käyttivät myös Kristiinankaupungin satamaa, tätä liikennettä helpotti Ikaalisista Honkajoen kautta Kristiinankaupunkiin johtanut maantie, jonka rakentaminen alkoi 1840-luvulla. Wendelin oli Kristiinankaupungin suurin tervanviejä ja hän toimi tamperelaistehtaiden asiamiehenä. Wendelin rakennutti vuonna 1845 Kauhajoen Särkikoskelle vesisahan ja hän oli osakkaana karstulalaisessa Kimingin ruukissa. Hän osallistui vuonna 1850 perustetun Suomen Merivakuutusyhdistyksen toimintaan ja oli mukana 1850-luvun alussa yhtiössä joka rakennutti tavallsita kapeamman aluksen Brasiliasta tapahtuvaa kahvintuontia varten.
Krimin sodan aikana Kristiinankaupungin rikkaimpana miehenä pidetty Wendelin laski vaihtorahapulan vuoksi liikkeelle omaa rahaa jota käytettiin Suupohjan alueella. Ennen sodan alkua Kristiinankaupungin purjelaivasto oli ollut Suomen toiseksi suurin Turun jälkeen. Wendelin myi sodan aikana maailmalla purjehtineet aluksensa, mutta hän kärsi silti 55 000 hopearuplan tappiot sodan takia.
Wendelin rakennutti 1837 empiretyylisen asuintalon Kristiinankaupungin kauppatorin varrelle ja vuoden 1850 tienoilla hän rakennutti Surutoin-nimisen huvilan puistoineen Storträsketin rannalle. Hän sai kauppaneuvoksen arvon 1850 ja vuonna 1854 hän oli porvarissäädyn edustajana tutkimassa Suomen Pankin tilaa. Wendelin oli Suomen Talousseuran ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäsen. Hän tuki taloudellisesti Kristiinankaupungin köyhien tyttöjen koulua.
Simon Anders Wendelin oli naimisissa vuodesta 1824 Catharina Margaretha Hellmanin kanssa. Heidän poikiaan olivat lääketieteen professori Anders Ludvig Wendelin (1820–1884), isänsä liikettä jatkanut kauppaneuvos Otto Wendelin ja taidemaalari Ernst Wilhelm Wendelin (1826–1877).