Shariff bin Awang
Quick Facts
Biography
Sharif Awang eli M. Sharif (1951 – 7. heinäkuuta 1999) oli malesialainen laulaja. Hän tulkitsi sekä tuoreempaa malesialaista populaarimusiikkia että malaijien perinnemusiikkia. Hän lisäsi nimensä eteen M-kirjaimen 1960-luvulla ja julkaisi kaikkiaan toistasataa albumia.
Sharif teki uransa aikana yhteistyötä lukuisien paikallisten artistien, kuten Zaleha Hamidin kanssa. Hän kärsi diabeteksesta ja sydänvaivoista ennen menehtymistään äkillisesti puhjenneeseen sairauteen Tawakalin sairaalassa heinäkuisena aamuna vuonna 1999. Hän oli parhaillaan levyttämässä uutta albumia ja hänen oli tarkoitus esiintyä 18. heinäkuuta myös Radio Televisyen Malaysian show'ssa.
Sharifilla oli vaimonsa Faridah Mohd Sallehin kanssa tyttäret Syafizawati ja Syarida sekä poika Mohd Fareed.