Semi Purhonen
Quick Facts
Biography
Semi Purhonen (s. 12. toukokuuta 1975 Helsinki) on suomalainen sosiologi. Hän on toiminut sosiologian professorina Tampereen yliopistossa 1. joulukuuta 2018 alkaen.
Purhonen opiskeli sosiologiaa, filosofiaa ja kansantaloustiedettä Helsingin yliopistossa ja valmistui maisteriksi 2001. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 2007 sosiologian alaan kuuluvalla väitöskirjalla Sukupolvien ongelma: tutkielmia sukupolven käsitteestä, sukupolvitietoisuudesta ja suurista ikäluokista. Hänet nimitettiin sosiologian dosentiksi Helsingin yliopistossa vuonna 2010. Vuosina 2013–2018 Purhonen työskenteli akatemiatutkijana. Hän siirtyi Tampereen yliopistoon sosiologian apulaisprofessoriksi vuonna 2014.
Purhonen on tutkinut muun muassa yhteiskunnallisen muutoksen, eriarvoisuuden ja identiteetin kysymyksiä esimerkiksi Pierre Bourdieun sosiologista teoriaa hyödyntäen. Vuonna 2014 Purhosen työryhmänsä kanssa laatima teos Suomalainen maku: Kulttuuripääoma, kulutus ja elämäntyylien sosiaalinen eriytyminen oli Kanava-palkintoehdokkaana. Teos on laajan tutkimushankkeen yhteenveto suomalaisten kulttuurisista jakolinjoista.
Teoksia
- Semi Purhonen & J. P. Roos (toim.): Bourdieu ja minä: näkökulmia Pierre Bourdieun sosiologiaan.Tampere: Vastapaino, 2006.ISBN 978-951-768-174-2.
- Sukupolvien ongelma: tutkielmia sukupolven käsitteestä, sukupolvitietoisuudesta ja suurista ikäluokista. Väitöskirja.Helsinki: Helsingin yliopisto, 2007.ISBN 978-952-10-3832-7. Teoksen verkkoversio.
- Semi Purhonen, Tommi Hoikkala & J. P. Roos (toim.): Kenen sukupolveen kuulut? Suurten ikäluokkien tarina.Helsinki: Gaudeamus, 2008.ISBN 978-952-495-063-3.
- Semi Purhonen & työryhmä: Suomalainen maku: kulttuuripääoma, kulutus ja elämäntyylien sosiaalinen eriytyminen.Helsinki: Gaudeamus, 2014.ISBN 978-952-495-341-2.
- Semi Purhonen et al.: Enter Culture, Exit Arts?: the transformation of cultural hierarchies in European newspaper culture sections, 1960-2010.Lontoo: Routledge, 2019.ISBN 978-1-138-74055-6. Teoksen verkkoversio.
Lähteet
- ↑ Semi Purhosen CV Tampereen yliopisto.Viitattu 20.11.2021.
- ↑ Kanava-palkintoa tavoittelee vuoden 2014 kymmenen parasta tietokirjaa Otavan Kirjasäätiö.Arkistoitu 30.10.2016.Viitattu 21.11.2021.
Aiheesta muualla
- Semi Purhonen Tampereen yliopisto.
Auktoriteettitunnisteet | |
---|---|
Auktoriteettitunnisteet | |
Kansainväliset | |
Kansalliset | |
Tieteilijät | |
Kansainväliset | |
Kansalliset | |
Tieteilijät |