Saska Helmikallio
Quick Facts
Biography
Saska Helmikallio (ent. Hagert, s. 5. joulukuuta 1980 Helsinki) on suomalainen iskelmälaulaja.
Vuonna 2005 Helmikallio valittiin tangokuninkaaksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Hän sai tuomaristolta kilpailun finaalissa 67 pistettä, kuusi pistettä enemmän kuin toiseksi sijoittunut Marko Lämsä. Ennen voittoaan Helmikallio oli edennyt Tangomarkkinoiden semifinaaliin kahdesti, vuosina 1999 ja 2003. Jälkimmäisenä vuonna hän pääsi semifinaalista jatkoon, mutta jäi kärkikolmikon ulkopuolelle. Ennen laulajanuraansa imatralainen Helmikallio työskenteli ajoneuvoasentajana. Hän on toiminut myös kitaristina muun muassa yhtyeissä The Regents ja Wire.
Helmikallion esikoisalbumi Saska Helmikallio julkaistiin huhtikuussa 2006. Albumin ensimmäisenä singlekappaleena julkaistiin ”Niin kuin tähdet” vuonna 2005, minkä jälkeen julkaistiin vielä singlet ”Mikä sais sut kanssain lähtemään”, ”Kaksi varjoa” ja ”Vain muistosi jää” (joista kaksi jälkimmäistä promosinglejä) vuonna 2006. Vuodesta 2007 hänen taustaorkesterinaan on toiminut Avec.
Kevättalvella 2009 Helmikallio esiintyi pääroolissa Teatteri Imatran musiikkinäytelmässä Rakkauden rikkaus, joka kertoo nuorena kuolleen tangolaulaja Taisto Tammen vaiheista.
Vuonna 2012 Helmikallio esiintyi Dome Karukosken tv-elokuvassa Valtatie 13. Elokuvassa soi myös hänen esittämänään kappale "Helsinki", joka on Helmikallion omaa tuotantoa.
Lähteet
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saska Helmikallio Wikimedia Commonsissa
1985: Kauko Simonen | 1986: Teuvo Oinas | 1987: Harri Lahti | 1988: Kari Piironen | 1989: Risto Nevala | 1990: Jouni Raitio | 1991: Jaska Mäkynen | 1992: Mika Pohjonen | 1993: Sebastian Ahlgren | 1994: Sauli Lehtonen | 1995: Jari Sillanpää | 1996: Tomi Markkola | 1997: Matti Korkiala | 1998: Jouni Keronen | 1999: Petri Hervanto | 2000: Antti Raiski | 2001: Erkki Räsänen | 2002: Mikko Kilkkinen | 2003: Kari Hirvonen | 2004: Tommi Soidinmäki | 2005: Saska Helmikallio | 2006: Marko Lämsä | 2007: Henri Stenroth | 2008: Jukka Hallikainen | 2009: Amadeus Lundberg | 2010: Marko Maunuksela | 2012: Pekka Mikkola | 2013: Kyösti Mäkimattila | 2014: Teemu Roivainen | 2015: Aki Samuli | 2016: Marco Lundberg