peoplepill id: samuli-heimonen
SH
Finland
1 views today
1 views this week
Samuli Heimonen
Finnish painter

Samuli Heimonen

The basics

Quick Facts

Intro
Finnish painter
Places
Work field
Gender
Male
Birth
Place of birth
Saarijärvi, Finland
Age
50 years
The details (from wikipedia)

Biography

Henri Samuli Heimonen (s. 26. marraskuuta 1975 Saarijärvi) on suomalainen kuvataiteilija.

Henkilöhistoria

Samuli Heimonen syntyi opistoupseeri Urpo Heimosen ja mielisairaanhoitajan Arja Kortemäen perheeseen. Hänen puolisonsa vuodesta 2000 on Liina Kuusela. Heillä on kaksi lasta: Oiva ja Tenho. Ylioppilaaksi Heimonen tuli 1994 ja valmistui taiteiden maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2002. Hän opiskeli taidekasvatusta. Oriveden Opiston kuvataidelinjan johtaja Heimonen oli 2004–2007. Heimonen asuu nykyään Jyväskylässä.

Taiteellinen tuotanto

Heimonen piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä vuonna 2000 ja on osallistunut yhteisnäyttelyihin vuodesta 1998 lähtien. Vuonna 2008 Heimosen teoksista oli kaksi suurta näyttelyä, Tampereen taidemuseossa ja Helsingin Taidemuseo Meilahdessa.Heimosen suurikokoisissa esittävissä maalauksissa esiintyy usein eläinhahmoja ja rakennelmia. Monesti ne toimivat myös kaksoiskuvina niin, että läheltä katsoen huomio kiinnittyy eri asioihin kuin kauempana. Heimonen julkaisi maalauksistaan kirjan Armi kiittää vuonna 2010. Heimonen valittiin vuoden nuoreksi taiteilijaksi 2008. Tapperien Taideseuran mitalin hän sai 2003.

Lähteet

  1. Lasse Pajala, John Lagerbohm, Ulla Strengell-Silainen (toim.): Kuka kukin on 2011, s. 192.Helsinki: Otava, 2011.ISBN 978-951-1-24712-8.
  2. Jenni Sainio: Vieraana katsomossa Samuli Heimonen Liikekieli.com
  3. Hs.fi | Helsingin Sanomat verkkolehti | Artikkeli Samuli Heimonen Vuoden nuori taiteilija

Aiheesta muualla

The contents of this page are sourced from Wikipedia article. The contents are available under the CC BY-SA 4.0 license.
Lists
Samuli Heimonen is in following lists
comments so far.
Comments
From our partners
Sponsored
Credits
References and sources
Samuli Heimonen
arrow-left arrow-right instagram whatsapp myspace quora soundcloud spotify tumblr vk website youtube pandora tunein iheart itunes