Risto Nordell
Quick Facts
Biography
Risto Nordell (s. 1959) on Yleisradion musiikkitoimittaja, joka on erikoistunut vanhaan musiikkiin. Hän pitää Yle Radio 1:ssä viikoittaista Riston Valinta -musiikkiohjelmaansa. Tammikuusta 2015 alkaen hän tekee Helena Hannikaisen kanssa keskusteluohjelmaa Kohtauspaikka, jonka vieraiksi kutsutaan muidenkin kulttuurialojen kuin musiikin edustajia.
Nordell valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta pääaineenaan laulu. Vuodesta 1988 hän on työskennellyt Yleisradiossa.
Riston Valintaa edeltänyt Nordellin musiikkiohjelma oli 1990-luvulla vanhaan musiikkiin keskittynyt Luostarin puutarha, joka oli Yle Radio 1:n ensimmäinen juonnettu musiikkiohjelma. Nordell sai ohjelmasta Koura-palkinnon. Vuonna 2015 Nordell sai kirkon kulttuuripalkinnon.
Nordell on Heinäveden Valamon luostarin tukiyhdistyksen Valamon Ystävät ry:n puheenjohtaja.
Risto Nordellin isoäidin isä oli 1905 murhattu prokuraattori Eliel Soisalon-Soininen.
Lähteet
- ↑ Risto Nordell Valamon Ystävien johtoon, Suomen ortodoksinen kirkko 8.3.2014, viitattu 28.12.2014.
- ↑ Kohtauspaikalla Risto Nordell ja Helena Hannikainen, Yle Klassinen 11.1.2015.
- ↑ Toimittajat: Risto Nordell, Radio Yle 1, viitattu 28.12.2014.
- ↑ Klassinen radiosuosikki: Riston Valinta, Ylen kanava YouTubessa 27.11.2011, viitattu 28.12.2014.
- ↑ Ylen radiotoimittaja Risto Nordell sai Kirkon kulttuuripalkinnon Yle.20.1.2015.Viitattu 20.1.2015.
- ↑ Hallitus vetäytyi Valamossa, Valamon Ystävät ry, viitattu 28.12.2014.
- ↑ Nordellin ja Taanilan joululahjavalvojaiset Yle Radio 1:n erikoislähetykset, Radio-opas, Yleisradio