Rauno Ruotsalainen
Quick Facts
Biography
Rauno ”Ranu” Ruotsalainen (s. 4. helmikuuta 1938) on suomalainen jalkapallovalmentaja ja entinen maajoukkuetason jalka- ja jääpalloilija. Hän sai urheiluoppinsa Lappeenrannan Urheilu-Miehissä ja Veiterässä.
Jalkapallo
Ruotsalainen nostettiin 15-vuotiaana vuonna 1953 Veiterän miesten joukkueeseen. Hän edusti myös Lappeenrannan Palloa, Mikkelin Pallo-Kissoja ja Imatran Pallo-Salamia pääasiassa Suomi- ja maakuntasarjassa eli Suomen toiseksi ja kolmanneksi korkeimmilla sarjatasoilla.
Kaudella 1962 Ruotsalainen pelasi MiPKin riveissä mestaruussarjassa ja teki 15 maalia joukkueen sijoittuessa neljänneksi. Hän debytoi myös jalkapallomaajoukkueessa ottelussa Ruotsia vastaan. Kaudeksi 1963 Ruotsalainen palasi maakuntasarjassa pelanneeseen LaPaan, mutta säilytti paikkansa maajoukkueessa ja oli voittamassa Pohjoismaiden-mestaruutta. Kaikkiaan hän pelasi kahdeksan A- ja kaksi B-maaottelua. Kaudella 1964 Ruotsalainen ylsi LaPan kanssa historiallisesti Suomen cupin loppuotteluun, jossa mestaruussarjan Reipas oli kuitenkin vahvempi maalein 1–0. Nousun maakuntasarjasta Suomi-sarjaan hän saavutti LaPassa vuosina 1957, 1960 ja 1964 ja PaSassa vuonna 1966.
Päätettyään pelaajauransa 40-vuotiaana LaPassa kaudella 1978 Ruotsalainen siirtyi valmennustehtäviin. Hän suoritti Jalkapallovalmentajakoulun (JVK-tutkinto) vuonna 1982 ja on valmentanut useita eteläkarjalais- ja kymenlaaksolaisjoukkueita, joista monet sarjanousuun. Korkeimmillaan hän valmensi Myllykosken Palloa I-divisioonassa kausina 1985–1986.
Joukkueet
Pelaajana
| Valmentajana
|
Jääpallo
Jääpalloa Ruotsalainen pelasi Veiterässä. Hän voitti nuorten Suomen-mestaruuden vuonna 1957. Jääpallomaajoukkueessa hän pelasi seitsemän A- ja kolme B-maaottelua.