Pertti Panula
Quick Facts
Biography
Pertti Aarre Juhani Panula (synt. 1. maaliskuuta 1952 Helsinki) on suomalainen biolääketieteen professori Helsingin yliopistolla (vuodesta 2000-).
Panula kirjoitti ylioppilaaksi Tapiolan yhteiskoulusta vuonna 1971. Hän valmistui lääkäriksi ja lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi Helsingin yliopistosta (LL 1977, LKT 1980). Vuonna 1984 hänet nimitettiin Helsingin yliopiston mikroskooppisen anatomian dosentiksi.
Hän toimi Helsingin yliopiston anatomian assistenttina 1977–1981, vieraili NIMH:ssa Yhdysvaltain Washington DC:ssä (Fogarty Fellow) 1981–1983 ja jatkoi palattuaan anatomian apulaisopettajana 1983–1985 (HY). Panula oli virkaatekevä apulaisprofessori vuonna 1986 (HY), ja sitten Suomen Akatemian vanhempi tutkija 1986–1992. Tänä aikana hän oli vierailevana tutkijana Japanissa Osakan yliopistossa vuonna 1988. Vuosina 1992-2005 hän oli solubiologian professori Åbo Akademissa. Hän on hoitanut ruotsinkielistä biolääketieteen professuuria Helsingin yliopistossa vuodesta 2000.
Professori Panula valittiin Suomen Tiedeseuran jäseneksi vuonna 1995 ja Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi vuonna 2014.