Pentti Rautaharju
Quick Facts
Biography
Pentti Matti Rautaharju (23. joulukuuta 1932 Tuusniemi – 7. elokuuta 2018 Fort Lauderdale, Florida, Yhdysvallat) oli suomalais-yhdysvaltalainen lääkäri ja biofyysikko, joka toimi professorina ja tutkimusprofessorina Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Hän oli sydämen sähkökäyrän (EKG) epidemiologisen tutkimuksen kansainvälinen huippuasiantuntija.
Rautaharju kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion Lyseosta 1951. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa, ja valmistui sieltä lääketieteen kandidaatiksi 1955, ja edelleen lääkäriksi (LL 1959, toisen lähteen mukaan LkT 1959). Tämän jälkeen hän opiskeli Minnesotan yliopistossa biofysiikkaa ja valmistui tohtoriksi (PhD 1963.
Rautaharju toimi Työterveyslaitoksen fysiologisen osaston tutkijana 1956-1958 ja oli elektrokardiologian tutkijana Minnesotan yliopistossa 1958-1962. Hän työskenteli sitten Dalhousien yliopistossa (Halifax, Nova Scotia, Kanada) biofysiikan ja biotekniikan tutkimuslaboratorion johtajana (1963-1966), jonka jälkeen saman yliopiston yliopiston fysiologian ja biofysiikan professorina (1966–1990). Hän siirtyi sitten Alberta Heart Foundationin tutkimusprofessoriksi (1990–1994) Edmontoniin (Alberta, Kanada). Tämän jälkeen hän oli vuodesta 1994 Yhdysvaltojen Pohjois-Carolinaan toimivan Wake Forestin lääketieteelliseen korkeakoulun kansanterveystieteen ja epidemiologian osaston tutkimusprofessori. Lisäksi Rautaharju on toiminut vierailevana professorina useissa yliopistoissa.
Professori Rautaharju laati tieteellisellä urallaan yli 300 tieteellistä julkaisua, joista eläkkeellä ollessaan valmistui noin 70. Hän osallistui tieteellisellä urallaan moniin kansainvälisiin sydän- ja verisuonisairauksia koskeviin tutkimushankkeisiin sekä osallistunut alan standardisoimistyöhön. Tutkimustyössään hän on paneutunut EKG-laitteistojen, tietoja tulkitsevien tietokoneohjelmien ja tietojärjestelmien sekä elintoimintojen säätelyn matemaattisten mallien kehittämiseen.
Muu elämäntyö: Pentti Rautaharju käänsi myös runoutta. Hän julkaisi Eino Leinon runojen käännöksiä: Seventy Seven Sentiments. A Selection of Eino Leino`s poems. Translated by Pentti M. Rautaharju. First Published 2015.
Hänellä oli elokuussa 2018 kuusi lasta ja 11 lastenlasta.
Teoksia
(ote)
- Pentti M. Rautaharju: The Female Electrocardiogram.Cham, Sveitsi: Springer, 2015. ISBN 978-3-319-15293-6 (online), ISBN 978-3-319-15292-9 (print).
- Pentti M. Rautaharju & Farida Rautaharju: Investigative electrocardiography in epidemiological studies and clinical trials.London: Springer, 2007. ISBN 978-1-84628-481-6 (online), ISBN 978-1-84628-465-6 (print, hardcover), ISBN 978-1-4471-5962-9 (print, softcover).
Lähteet
- ↑ Kunniatohtorit 200324.5.2003. Turun yliopisto, utu.fi.Viitattu 11.1.2018.
- ↑ Kari Antila & Asa-Matti Lyytinen: Pentti Rautaharju 1932–2018. Professori22.9.2018. Helsingin Sanomat, hs.fi.Viitattu 11.1.2018.
- ↑ Yhdistyksen kunniajäsenet Lääketieteellisen fysiikan ja tekniikan yhdistys (LFTY), lfty.fi.Viitattu 11.1.2018.
- ↑ Pentti Matti Rautaharju (1932 - 2018). Obituary15.8.2018. Miami Herald via legacy.com.Viitattu 12.1.2018. (englanniksi)
- ↑ Eino Leinon käännösrunoja. Kainuun Eino Leino -seura.
Aiheesta muualla
- Pentti M. Rautaharju (englanniksi) (researchgate.net)
- Biographical Sketches - Pentti Rautaharju, MD, PhD. Born: 1932 (englanniksi) (umn.edu)
Auktoriteettitunnisteet |
|
---|---|
Auktoriteettitunnisteet |
|