Paavo Okko
Quick Facts
Biography
Paavo Matti Okko (s. 20. helmikuuta 1944 Lemi) on Turun kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen professori emeritus. Hän sai vuonna 2008 Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinnon.
Okko väitteli kauppatieteiden tohtoriksi 1979 kansantaloustieteessä. Vuonna 1998 hänet nimitettiin Turun kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen professoriksi, josta virasta hän jäi eläkkeelle 2007. Lisäksi Okko on opettanut Jyväskylän yliopistossa 1980–1981, Joensuun yliopistossa 1986–1990 ja Vaasan yliopistossa 1990–1998.
Paavo Okon tutkimusaiheisiin ovat lukeutuneet yritysten investointikäyttäytyminen, aluetalous ja aluepolitiikka, pankkikilpailu, EU-integraatio, globalisaatio, kasvuteoria sekä teknologinen muutos ja innovaatiot. Hänen julkaisuihinsa kuuluu yhteensä noin 180 monografiaa, kansainvälistä tieteellistä artikkeleita ja muita tieteellisiä tekstejä. Okko toimi Turun kauppakorkeakoulun vararehtorina 1999–2006, Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan jäsenenä 1998–2003 sekä valtiovarainministeriön taloustieteellisen neuvoston jäsenenä 2001–2007.
Okko on toiminut monissa opetuksen ja tutkimuksen arviointitehtävissä muun muassa korkeakoulujen arviointineuvostossa, Suomen Akatemiassa, Suomen Pankissa sekä Tampereen ja Oulun yliopistoissa. 2000-luvulla hän toimi kauppatieteellisten koulutusohjelmien arvioijana Virossa.