Otto Jacobsson
Quick Facts
Biography
Otto Jonas Jacobsson (29. maaliskuuta 1886 Turku – 7. kesäkuuta 1937 Vaasa) oli suomalainen poliitikko. Hänen puolueensa oli Ruotsalainen kansanpuolue.
Jacobsson toimi kansanedustajana kymmenen vuoden ajan, toukokuusta 1924 joulukuuhun 1934. Hänet valittiin eduskuntaan viisissä vaaleissa, 1924, 1927, 1929, 1930 ja 1933, Vaasan läänin eteläisestä vaalipiiristä. Eduskunnan valiokunnista hän vaikutti lakivaliokunnassa, jossa hän toimi myös puheenjohtajana, puolustusasiainvaliokunnassa, talousvaliokunnassa ja työväenasiainvaliokunnassa.
Jacobsson valmistui ylioppilaaksi vuonna 1907 ja suoritti kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1910, oikeustutkinnon. Hänelle myönnettiin varatuomarin arvonimi vuonna 1913. Vuosina 1911–1912 hän työskenteli Kokkolan virkaa tekevänä pormestarina ja 1914–1917 hän hoiti samaa tehtävää Vaasassa. Hän toimi myös Vaasan maistraatin ja raastuvanoikeuden nuorempana oikeusneuvosmiehenä 1913–1920 ja vanhempana oikeusneuvosmiehenä ja raastuvanoikeuden toisen osaston puheenjohtajana vuosina 1920–1934. Hän jätti kansanedustajuuden 31. joulukuuta 1934 siirryttyään Vaasan pormestariksi. Hänen seuraajansa eduskunnassa oli Johan Franzén.
Jacobssonin isä oli satulaseppämestari Benjamin Jacobsson ja äiti Karolina Sofia Emilia Ladde. Hänen puolisonsa oli Martha Nejnstedt, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1913. Otto Jacobsson kuoli kesäkuussa 1937, 51 vuoden iässä.