Miro Lopperi
Quick Facts
Biography
Miro Lopperi (s. 16. tammikuuta 1992 Espoo) on suomalainen näyttelijä. Hän on koulutukseltaan teatteritaiteen maisteri.
Koulutus
Miro Lopperi on käynyt Pohjois-Tapiolan lukion Teatterin ja Median linjan ja opiskellut Laajasalon opistossa näyttelijäntaidetta. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta Lopperi valmistui 2020.
Näyttelijänä
Miro Lopperi tunnetaan erityisti roolistaan Ylen televisiosarjassa Aikuiset. Lopperin roolihahmo, pyöräkorjaamoyrittäjä Pesso, on sarjan päähenkilö Oonan ihastuksen kohde. Suomen Kansallisteatterissa Lopperi on tehnyt roolit venäläisen näyttämökirjallisuuden klassikoissa, Lokissa ja Karamazovin veljeksissä. Hänen viimeisin näyttämöroolinsa on Turun Kaupunginteatterin Amadeuksen toisessa pääosassa.
Lopperi on kiinnitetty kestävyysjuoksija Ville Ritolan rooliin suunnitteilla olevaan kotimaiseen elokuvaan.
Huhtikuussa 2022 Miro Lopperi valittiin Q-Teatterin Q-ensembleen , hän esiintyi samana vuonna Q-Teatterin tuotannossa Toksinen Kabaree.
Filmografia
Elokuvat
Vuosi | Nimi | Rooli |
---|---|---|
2012 | Miss Farkku-Suomi | Henri Hakala |
2019 | The Hole in the Ground | It |
2022 | Kupla | |
2024 | Mestari ja haastaja | Ville Ritola |
Televisio
Vuosi | Nimi | Rooli |
---|---|---|
2019 | M/S Romantic | Baarimikko |
2021–2022 | Aikuiset | Pesso |
2022 | Munkkivuori | Olavi |
Dubbaukset
- Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
Lähteet
- ↑ "Olisin voinut olla Salieri jo lukiossa" Turun Sanomat.16.1.2022. Turku.Viitattu 21.2.2022.
- ↑ "Q-teatterin uusi taiteellinen johtaja ja uudet näyttelijät" Kulttuuritähdet.27.4.2022.Viitattu 2.9.2022.
Aiheesta muualla
- Miro Lopperi Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt | |
---|---|
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt |