Mikko Lahtinen
Quick Facts
Biography
Mikko Lahtinen (s. 11. kesäkuuta 1979 Siilinjärvi) on suomalainen pesäpalloilija. Joka edustaa kaudella 2015 Ykköspesiksessä pelaavaa Puijon Pesistä
Pääsarjaurallaan hän pelasi viimeiseksi Sotkamon Jymyssä. Aiemmin Lahtinen on edustanut kuopiolaista Puijon Pesistä. Ulkokentällä Lahtinen pelasi lukkarina, entisen lukkarin Jani Komulaisen siirryttyä polttolinjaan. Hänsaavutti urallaan kolme SM-mitalia, pronssin (2006) Puijon Pesiksessä ja kullan (2009) sekä pronssin (2010) Sotkamon Jymyssä. Lahtinen on myös pelannut kahdessa Itä–Länsi-ottelussa.
Vuonna 2007 Lahtisella todettiin kilpirauhassyöpä, jonka vuoksi loppukauden PuPessa lukkaroi Kouvolan Pallonlyöjien Stefan Sburatura. Hän toipui pelikuntoon sairaudesta.
Syksyllä 2010 Lahtinen uutisoi lopettavan peliuransa saavutettuaan pitkään tavoittelemansa mestaruuden ja muutettuaan Etelä-Suomeen. Kauden 2014 jälkeen hän kuitenkin ilmoitti palaavansa kaudeksi 2015 Puijon Pesiksen riveihin.
Saavutukset
Pelaajana
- 1 SM-kulta: 2009
- 2 SM-pronssia: 2006, 2010
- 2 Itä-Länsi-ottelua: 2004, 2009
- Superpesiksen kuukauden pelaaja: elokuu 2009
Lähteet
- ↑ http://www.iltalehti.fi/urheilu/2009091310234318_ur.shtml
- ↑ Pesäpallon SM-mitalistit Pesäpalloliitto.Viitattu 14.4.2018.
- ↑ Itä-Länsi-pelaajat joukkueittain, miehet Rasilainen, Matti.Viitattu 22.4.2018.
- ↑ http://www.pesis.fi/pesapalloliitto/historia/pelaajatilastot/kuukauden_pelaajat/