Matti Virtanen

Matti Tapani Virtanen (s. 14. elokuuta 1949 Kotka) on suomalainen yhteiskuntatieteilijä, tietokirjailija ja Yhteiskuntapolitiikka-lehden pitkäaikainen päätoimittaja. Virtanen valmistui Tampereen yliopistosta vuonna 1974 yhteiskuntatieteiden maisteriksi ja vuonna 2001 yhteiskuntatieteiden tohtoriksi. Hänen pääaineensa oli sosiaalipsykologia.

Virtanen työskenteli työsuojeluhallituksessa tiedotussihteerinä vuonna 1975. Vuoden lopulla hän siirtyi Alkoon, jossa oli jo aiemmin vuosina 1972-1975 palvellut osa-aikaisena myyjänä. Alko-yhtiöissä hän oli ensin tiedotustoimittaja 1975-1981, sitten Alkoholipolitiikka-lehden toimitussihteeri 1981-1984 ja toimituspäällikkö 1984-1996. Kun lehdestä tuli Stakesin julkaisu vuonna 1996, Virtanen jatkoi toimituspäällikkönä. Vuonna 1998 Alkoholipolitiikasta tuli Yhteiskuntapolitiikka ja Virtasesta lehden päätoimittaja. Vuonna 2009 virka siirtyi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen.

Virtasen aikana Alkon Alkoholipolitiikka-lehdestä kehittyi laajasti yhteiskuntaa seuraava ja kommentoiva julkaisu. Lehden nimen muuttaminen Yhteiskuntapolitiikaksi oli tämän kehityksen luonnollinen seuraus. Syyskuun alussa 2012 Virtanen jäi eläkkeelle päätoimittajan toimesta.

1980-luvun lopulla Virtanen perusti yhdessä tutkijaystäviensä kanssa Hanki ja Jää -kustannusosakeyhtiön. Se julkaisi tutkimukseen perustuvia yleistajuisia kirjoja, joista moni vaikutti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja murrokseen tuolloisessa Suomessa. 1990-luvulla Hanki ja Jää yhdistettiin Kustannusosakeyhtiö Tammeen.

Maisterin tutkintoon liittyvässä pro gradu -työssä Virtanen käsitteli sosiaalista jännittämistä Antero Toskalan kognitiivista psykoterapiaa edustavien ajatusten pohjalta. Tampereen yliopiston ylioppilaskunta julkaisi vuonna 1974 Virtasen graduun perustuvan monisteen Sydän hakkaa, ääni värisee.

Virtasen ensimmäinen kirja Änkyrä, tuiske, huppeli (1982) perustuu suomalaiseen alkoholitutkimukseen ja elämäntavan tutkimukseen. Kirjan läpäisee ajatus, että suomalainen humala on kesyyntymässä ”jälkiteollisen kaupunkikulttuurin” esiinmurtautumisen myötä. Virtanen hahmottelee näitä sosiaalisia ja kulttuurisia muutoksia ja rakentaa toimintaohjelmaa, jonka avulla humalan kesyyntymistä voitaisiin nopeuttaa.

Tahdon teknologia -kirja (1986) pohjautuu uskontoa käsittelevään tai sivuavaan tieteelliseen kirjallisuuteen, erityisesti sosiologi Émile Durkheimin (viite) teksteihin. Kirjan perusajatus on se, että jumalat, ihanteet, säännöt ja seremoniat ovat ihmisen tahdon teknologiaa: ”Uskonnollisen kultin avulla ihminen on hankkinut ja tulee hankkimaan voimaa ja tahdonlujuutta omille pyrkimyksilleen.”

Tehtaasta studioon -kirja (1987) väittää, että Suomessa on menossa siirtyminen tehdaskulttuurista studiokulttuuriin. Tehdas on monistuskone, studio sen sijaan tuottaa prototyyppejä; monistuksessa ihmistyön tarve pienenee, studioissa se sen sijaan kasvaa. Virtanen hahmottelee ohjelmaa, jonka avulla tätä muutosta voitaisiin hallita. ”Nyt on toimihenkilöiden vuoro ottaa korviensa väliin edistyksen idea ja ryhtyä ajamaan niitä arvoja ja ihanteita, joita talonpoikais- ja työväenliikkeet ovat voimiensa päivinä vuorollaan kuljettaneet.” Kirja vastasi nousevan uuden keskiluokan tuntoja ja sai paljon julkisuutta.

Kevät 1994 -kirja (1993) on Virtasen päivänpoliittisin. Se on poliittis-sosiologinen, hypoteettinen jännityskertomus siitä, millaisten tapahtumien ketjun kautta Suomessa tulee toteutumaan selkeä yhteiskunnallinen käänne keväällä 1994. Kyse on skenaariosta, joka käyttää aineksinaan lähtötilanteen ominaisuuksia: näin todella saattaisi tapahtua.

Sosiologina Virtanen tunnetaan erityisesti sukupolvitutkijana ja saksalaisen sosiologin Karl Mannheimin tuntijana. Väitöskirjassaan Fennomanian perilliset (2001) Virtanen käyttää ja kehittää edelleen Mannheimin klassista sukupolvikäsitystä soveltaen sitä yksilöiden ja kansakunnan elämään. Tämä Suomen poliittinen elämäkerta kuvaa miten sodat vuosina 1809, 1918, 1939–40 ja 1941–44 nostivat kukin esiin oman teemansa: suomen kielen, demokratian ja hyvinvointivaltion. Pysyvänä teemana vuodesta 1809 asti on säilynyt fennomania, jonka sisällä on kolme isoa teemaa: Venäjä, valtio ja suomen kieli. Virtanen analysoi fennomanian tradition kantajia, heidän avainkokemuksiaan ja niistä nousevaa tarvetta muutokseen, jonka tuloksena on nykypäivän Suomi.

Kaksi kirjaa – ja se kolmas -teos (2007) on Virtasen toimittama kooste hänen ja tutkija-kansanedustaja Seppo Toiviaisen (1944-2005) kirjeenvaihdosta vuosina 1996–2005. Noina vuosina Virtanen työsti väitöskirjaansa ja Toiviainen tutkimusta juoppokulttuurista (1997) ja keskenjäänyttä kirjaa Hegelistä. Kirjeet antavat lukijalle kuvaa tieteellisen ajattelun ja kirjoittamisen prosessista: niissä keskustellaan tieteestä ja tutkimuksesta, annetaan palautetta, kiistellään ja kannustetaan toista.

• Änkyrä, tuiske, huppeli. Muuttuva suomalainen humala. WSOY, 1982. ISBN 951-0-11494-4.
• Tahdon teknologia. Johdatus uskonnon tulevaisuuteen. Perusta ry., 1986. ISBN 951-95850-3-6.
• Tehtaasta studioon. Hanki ja jää, 1987. ISBN 951-99907-3-9.
• Kevät 1994. Hanki ja jää, 1993. ISBN 951-8916-45-4.
• Fennomanian perilliset. Poliittiset traditiot ja sukupolvien dynamiikka. SKS, 2001. ISBN 951-746-324-3
• Kaksi kirjaa – ja se kolmas. Seppo Toiviaisen ja Matti Virtasen kirjeenvaihtoa 1996–2005. WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-33304-4.

• Valtion tiedonjulkistamispalkinto (1984) Alkoholipolitiikka-lehden toimittamisesta (myöntäjä opetusministeriö)
• Vuoden yhteiskuntatieteilijä 2004 (myöntäjä Suomen valtiotietieteilijöiden liitto)
• Suomen Kuvalehden journalistipalkinto 2005 (myönnetty Yhteiskuntapolitiikka-lehdelle)

• Helsingin Sanomat (toim. Marja Haapio), 5.12.1997. Alkoholipolitiikka laajentaa reviiriään. Yli kuusikymppisen nimi vaihtuu Yhteiskuntapolitiikaksi.
• Yhteiskuntapolitiikka 5/2004. YP:n päätoimittajasta ”Vuoden Yhteiskuntatieteilijä”.
• Helsingin Sanomat (toim. Jukka-Pekka Raeste) 15.12.2010. Tutkija: Suurten ikäluokkien eläköityminen piristää taloutta
• Matti Virtasen ”Zeitgeist”-blogi
• Toiviainen, Seppo (1997). Kantapöydän imu. Juoppokulttuuri valintana ja pakkona. Helsinki, Tammi, 1997
• Yhteiskuntapolitiikka-lehden verkkosivut