peoplepill id: matti-lukkari
ML
Finland
1 views today
1 views this week
Matti Lukkari
Finnish military officer

Matti Lukkari

The basics

Quick Facts

The details (from wikipedia)

Biography

Matti Kustaa Lukkari (s. 3. lokakuuta 1936 – 21. maaliskuuta 2012) oli suomalainen yleisesikuntaeversti, Sotilasaikakauslehden päätoimittaja ja sotahistorioitsija. Hän toimi Kadettikoulun viimeisenä johtajana vuosina 1988–1993 juuri ennen Maanpuolustuskorkeakoulun (MpKK) perustamista. Kadettikoulun jälkeen hän toimi Viron uudelleen perustetun Kaitseväen pääesikunnan neuvonantajana.

Lukkari oli lähtöisin upseeriperheestä. Hänen isänsä oli asekätkijä ja Mannerheim-ristin ritari nro 67, pioneerimajuri Reino Lukkari. Hänen veljensä yleisesikuntaupseeri, everstiluutnantti Jussi Reino Lukkari (s. 1943) on myös pioneeriupseeri.

Lukkari toimi myös Sotilasaikakauslehden päätoimittajana ja Upseeriliiton puheenjohtajana, josta asemasta hän siirtyi Kadettikoulun johtajaksi. Uransa aikana hän toimi erityisesti pioneerialan opettajana Kadettikoulun lisäksi Reserviupseerikoulussa ja Sotakorkeakoulussa, jossa hän oli sotateknisen opintosuunnan johtajana. Opettamisen ohella hän ehti toimia myös johtotehtävissä, muun muassa Keski-Suomen Pioneeripataljoonan komentajana Keuruulla.

Laajempaan tietoisuuteen Lukkari nousi sotahistorioitsijana ja kirjailijana. Hänen esikois- ja pääteoksensa oli Asekätkentä, joka käsitteli historiantapahtumia, joissa hänen isänsäkin oli mukana. Teos ilmestyi aikana, jolloin vaikuttivat vielä suomettumisen jälkimainingit. Toinen pääteos oli kenraali Lauri Sutelan elämäkerta. Lukkarin viides ja viimeinen teos oli Syyttömänä Siperiassa. Kalevi Leppälän tarina, joka kertoo 1930-luvun Neuvostoliitossa eläneen suomalaisen kommunistiperheen pojasta. Teos käsittelee myös Suomen sodissa taistellutta heimopataljoonaa, johon Leppälä päätyi jäätyään suomalaisten vangiksi talvisodassa, sekä heimopataljoonalaisten karkottamisesta Siperiaan.

Kausi Virossa

Lukkari erosi Kadettikoulun johtajan paikalta ja lopulta koko puolustusvoimista keväällä 1993, koska olisi halunnut säilyttää itsenäisen Kadettikoulun. Puolustusvoimista erottuaan hän toimi vuosina 1993–1994 Viron puolustusvoimain pääesikunnassa vapaaehtoisena avustajana ja johti "Lukkarin Pojat" -ryhmää, joka organisoi itsenäisyytensä palauttaneen Viron armeijaa. Suomeen palattuaan hän jatkoi kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäen johtamaan Viro-projektiin, jota Suomen valtio ja puolustusvoimat tukivat.

Viron-aikanaan Lukkari tutustui Jalkaväkirykmentti 200:n veteraanien olosuhteisiin, ja tuolloin perustettiin heitä auttamaan Suomen-poikien tukiyhdistys.

Teokset

  • Asekätkentä, Otava 1984
  • Viron itsenäistyminen: kerran me voitamme kuitenkin, Otava 1996.
  • Veteraanien perintö – itsenäinen isänmaa (toim. Matti Lukkari), Suomi 80 vuotta - toimikunta 1997.
  • Vastuunkantaja: Aito Keravuoren sotilaanelämä, Otava 2000.
  • Lauri Sutela: puolustusvoimain komentaja, Otava 2003.
  • Syyttömänä Siperiassa. Kalevi Leppälän tarina, Otava 2008.

Lähteet

  1. Heikki Koskelo, Purmo Saarikoski, Kaivoi kätketyt aseet esiin, Kuolleet, Helsingin Sanomat 29.4.2011 sivu C 12 Artikkelin verkkoversio
  2. Tapio Partanen ja Stig-Göran Grönberg, Matti Lukkarin haastattelu, Perinnepalsta, Defensor Patriae, 3/2009 sivut 42-45
  3. Pioneeriaselajinliitto
  4. Mannerheim-ristin ritarit
  5. Juhana Lepoluoto: Matti Lukkari, Syyttömänä Siperiaan, kirja-arvostelu, Keskisuomalainen 9.11.2008
  6. Lauri Väättänen, ”Ystäviä tulee auttaa”, Viro.org
  7. Matti Lukkari Estofilia.2018. Tallinna:Suomen suurlähetystö.Viitattu 4.5.2018. (viroksi) (suomeksi)
Auktoriteettitunnisteet
Auktoriteettitunnisteet
The contents of this page are sourced from Wikipedia article. The contents are available under the CC BY-SA 4.0 license.
Lists
Matti Lukkari is in following lists
comments so far.
Comments
From our partners
Sponsored
Credits
References and sources
Matti Lukkari
arrow-left arrow-right instagram whatsapp myspace quora soundcloud spotify tumblr vk website youtube pandora tunein iheart itunes