Matti Heinivaho
Quick Facts
Biography
Matti Heinivaho (s. 20. tammikuuta 1936 Messukylä) on suomalainen laulaja sekä televisiotuottaja ja -ohjaaja.
Laulajana Heinivaho aloitti uransa elokuussa 1951 jolloin hän esiintyi Tip Top-orkesterin solistina Lempäälässä Nurmen lavalla. Seuraavana keväänä hän perusti Domino-orkesterin, mutta liittyi jo samana syksynä Pelimannipojat-yhtyeeseen. Tässä kokoonpanossa hän laulun lisäksi soitti vibrafonia. Varusmiespalveluksen jälkeen syntyi Matti Heinivahon kvintetti. 1950-lopulla hän teki ensimmäiset levytyksensä, ensin Levytukku Oy:lle ja sitten Westerlundin His Master's Voicelle. Vuonna 1960 julkaistu ”Tunturin juurella” oli Heinivahon läpimurtolevytys ja vuoden toiseksi suosituin kappale Mauno Kuusiston ”Kertokaa se hänelle” jälkeen.
Vuonna 1964 Heinivaho aloitti työskentelynsä Yle TV2:n musiikkitoimituksessa. Tuottajana ja ohjaajana hänen työuransa jatkui vuoteen 1999, jolloin hän jäi eläkkeelle. Heinivaho ohjasi ja toimitti TV2:lle yli 700 musiikkiohjelmaa.
Vuonna 1966 Matti Heinivaho levytti toisen suuren hittinsä, käännöskappaleen ”Lännen tie”. Se oli alun perin Frankie Lainen tunnussävel televisiosarjasta Rawhide. Vuonna 1971 ilmestyi Heinivahon ensimmäinen albumi, Lännen tiellä. 28. elokuuta 2001 Matti Heinivaho juhli 50-vuotistaiteilijauraansa juhlakonsertissa Tampere-talossa. Konsertista julkaistiin live-albumi.
Heinivaho esiintyy edelleen esittäen varsinkin jazzia ja hän on toiminut Tamjazz ry:n puheenjohtajana. Heinivaho on myös Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Tampereella, ja marraskuussa 2006 hän oli seurakuntavaalien ääniharava.
Joulukuussa 2008 Heinivaholle myönnettiin Tampereen kaupungin anomuksesta musiikkineuvoksen arvonimi.
Matti Heinivahon tytär Tiina Heinivaho valittiin vuonna 1977 ensimmäiseksi Miss Farkku-Suomeksi.
Albumit
- Lännen tiellä (1971)
- Eri esittäjiä: 16 tähteä – 16 iskelmää (kokoelma, live, 1975)
- 20 suosikkia – Lännen tie (kokoelma, 1996)
- Live Tampere-talo 28.8.2001 (live, 2001)