Marika Jalovaara
Quick Facts
Biography
Marika Jalovaara (s. 1970) on suomalainen sosiologian ja väestötieteen tutkija ja Turun yliopiston professori. Hän on keskittynyt tutkimuksessaan perhedynamiikkaan (avoliitot, avioliitot, lastensaanti, syntyvyys) sekä sen ja sosiaalisen eriarvoisuuden välisiin yhteyksiin.
Jalovaara väitteli valtiotieteiden tohtoriksi Helsingin yliopistossa vuonna 2007. Hän on toiminut Turun yliopistossa sosiologian professorina heinäkuusta 2022 alkaen.
Tutkimushankkeet
Jalovaara johtaa kuusivuotista Muuttuva perheenmuodostus – Syyt, seuraukset ja mahdolliset tulevaisuudet (FLUX) -tutkimushanketta, jota rahoittaa Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (2021–2027).
Jalovaara toimii INVEST-tutkimuskeskuksessa Väestö ja elämänkulku -tutkimusalueen johtajana. Aiemmin hän on johtanut mm. nelivuotista Syntyvyyden lasku ja eriarvoisuus (NEFER) -tutkimushanketta, jota rahoitti Suomen Akatemia (2019–2023).
Tutkinnot ja dosentuurit
- väestötieteen dosentti, Helsingin yliopisto 2012
- taloussosiologian dosentti, Turun yliopisto 2012
- valtiotieteiden tohtori, Helsingin yliopisto 2007
Lähteet
- ↑ Professoriluento | Marika Jalovaara. utu.fi. Viitattu 20.10.2023..
- ↑ FLUX Muuttuva perheenmuodostus – Syyt, seuraukset ja mahdolliset tulevaisuudet. fluxconsortium.fi. Viitattu 20.10.2023..
- ↑ INVEST Eriarvoisuuden, interventioiden ja uuden hyvinvointiyhteiskunnan tutkimuskeskus ja lippulaiva. invest.utu.fi. Viitattu 20.10.2023..
- ↑ NEFER – Falling Fertility and the Inequalities Involved. sites.utu.fi. Viitattu 20.10.2023..
Aiheesta muualla
- Marika Jalovaara utu.fi
- Marika Jalovaara Turun yliopiston Converis-tutkimusportaalissa utu.fi
- Marika Jalovaara researchgate.net
- FLUX Muuttuva perheenmuodostus – Syyt, seuraukset ja mahdolliset tulevaisuudet
- NEFER – Falling Fertility and the Inequalities Involved