Kustaa Lillbäck

Kustaa (myöh. Vasili) Lillbäck (1700–1721) oli suomalainen sotarosvo, joka toimi venäläisten kasakkajoukojen apuna isonvihan aikana Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 1716–1717.

Kustaa Lillbäck oli Kustaa Gabrielinpoika Lillbäckin, Iin ja Pudasjärven nimismiehen poika, joka venäläisten miehittäessä Pohjanmaan vuonna 1715 otettiin kotoaan Iin Hiivalan talosta venäläisten orjaksi ja vietiin Viipuriin. Täällä Lillbäck liitettiin ortodoksiseen kirkkoon mirhavoitelun sakramentin kautta. Lillbäck mukautui asemaansa kasakkakorpraali Fjodor Fjodorovitšin renkinä, ja häntä alettiin melkein pitää tämän omana poikana. Lillbäck vaihtoi myös nimensä Vasiliksi

Vuonna 1716 Lillbäck palasi Pohjanmaalle kasakoitten mukana. Täällä hän tuli tunnetuksi julmuudestaan ryöstäjänä ja kiduttajana. Myöhemmin hänen syykseen laskettiin useita murhia, joista osa oli tehty kiduttamalla. Kustaa Lillbäck tappoi mm. Jaakko Mällisen roikottamalla tätä taakse sidotuista käsivarsista ja tunkemalla tämän sitten kuumaan uuniin, jonne Mällinen menehtyi.

Lillbäck ei ollut naimisissa, mutta piti jalkavaimonaan oulunsalolaista Liisa Ervastia. Vuonna 1717 venäläiset sotajoukot vetäytyivät tyhjäksi poltetulta Pohjanmaalta. Tällöin Lillbäck loikkasi Ruotsin puolelle, missä hänet pidätettiin ja asetettiin oikeuden eteen. Kahden ja puolen vuoden oikeudenkäynnin jälkeen Svean hovioikeus tuomitsi Lillbäckin menettämään kunniansa, omaisuutensa, oikean kätensä ja henkensä. Kuningas piti tuomion voimassa ja Lillbäck mestattiin ja teilattiin Tukholmassa vuonna 1721.

Kustaa Lillbäckin serkku Kristoffer Toppelius joutui samoihin aikoihin venäläisten vangiksi. Hänestä tuli myöhemmin myöhempi Oulun kaupungin tullikirjuri ja kirkkomaalari Mikael Toppeliuksen isä ja kirjailija Zacharias Topeliuksen isoisoisä.

Lillbäck nousi uudelleen julkisuuteen vuonna 2006, kun Kustaa H. J. Vilkuna julkaisi häntä käsittelevän teoksen Paholaisen sota.

• Isoviha
• Sotarikos