Kristina Schulgin
Quick Facts
Biography
Kristina Schulgin (s. 23. syyskuuta 1945 Helsinki) on suomalainen dokumenttielokuvien ohjaaja, leikkaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja. Hän valmistui Taideteollisen oppilaitoksen kamerataiteen osastolta vuonna 1971, nykyinen Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Elokuvataiteen ja lavastustaiteen osasto. Kristina Schulgin on työskennellyt valmistumisestaan lähtien TV-yhtiöissä sekä kymmenissä elokuva-alan yhtiöissä sekä ohjaajana että leikkaajana. Oma tuotantoyhtiö Kristalli-Filmi Oy perustettiin vuonna 1988.
Elokuvatyönsä lisäksi Schulgin nimitettiin ensimmäiseksi dokumenttielokuvalinjan lehtoriksi Taideteolliseen korkeakouluun vuonna 1999. Hän toimi dokumenttielokuvan ensimmäisenä vt. professorina 2001–2003. Vuosina 2004–2007 hän toimi Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPointin taiteellisena johtajana. Hän sai Jussi-kunniakirjan elokuvastaan Emmi (1982). Vuonna 2004 hän voitti elokuvallaan Miksi en puhu venäjää (1993) sekä Tampereen elokuvajuhlien parhaan suomalaisen dokumenttielokuvan palkinnon että Tutkivan Journalismin Yhdistyksen Lumilapiopalkinnon. Vuonna 2004 hänet palkittiin valtionpalkinnolla elokuvasta Kasvoista kasvoihin (2003).
Hänen pitkiäpalkittuja dokumentäärisiä elokuviaan ovat mm. Miksi en puhu venäjää (1993) Dicipline, Tie tanssijattareksi (1996) ja Kasvoista kasvoihin (2003).
Valikoitu filmografia
- 1969 TANSSIJATAR
- 1970 VAALIT
- 1975 TERVAHANHI, musiikkinäytelmä / TV-teatteri
- 1975 TYÖLÄISVAIMO, tanssiteatteri Raatikko/ TV-teatteri
- 1976 CAROLYN CARLSON tanssii /TV-teatteri
- 1975–76 TOREILTA JA TURUILTA , kabareesarja / TV-teatteri
TEITÄ TERVEHTII SERGEI JESENIN, pienoisnäytelmä/ Tv-teatteri EN MINÄ MUUALLE JUURRU, pienoisnäytelmä/ TV-teatteri
- 1979 SALKA VALKA, tanssinäytelmä 89 min/ TV-teatteri
- 1984 Second Unit Director /White Nights / Baryshnikov-Rosselini, pitkä elokuva/ ohj.Taylor Hackford / tuotanto Colombia Pictures dokumenttiosuudet Leningradissa / 35m
- 1984 HUOMENNA, leikkaus, pitkä elokuva ohj. Juha Rosma
- 1985 HARMAGEDDON, leikkaus, pitkä elokuva ohj. Jussi Parviainen
- 1985 TÄHDENLENTOleikkaus, TV-fiktio80 min TV-2, ohj. Juha Rosma
- 1987 Funkkiksen liekkileikkaus, dokumentti 40 min / 35mm,
- FINLANDIA-TALO,
- CAROLYN CARLSON, Pariisin Oopperan tähti
- KULTTUURIKIERTO, dok. suomal. kulttuurista70min
- SUOMALAINEN BALETTI 50 VUOTTA,TV dok. 55 min/
- TUPA 9, armeijan soittajakoulun anatomia, dok. 35 min/
- SOKEAT JA MUSIIKKI, dok. 30 min/
- 1977 IHMISIÄ TYÖNSÄ ÄÄRELLÄ, dok. 16 min / 35mm
- 1981 EMMI JURKKA, 50 vuotta suomalaista teatteria, dok. 70 min
- 1985 RAUHAN KAIPUU, dok. 6 min / 35 mm
- 1986-87 MUODIN TEKIJÄT 5-osainen dokumenttisarja
- 1991 TALO, arkkitehtuuridokumenttielokuva Kalliosta, 26 min
- 1993 MIKSI EN PUHU VENÄJÄÄ? dok 114 min
- 1993 MAA OTTELU dok 4 min
- 1996 DISCIPLINE, Tie tanssijattareksi, dok 59 min
- 2003 KASVOISTA KASVOIHIN, dok 123 min
- 2018 KODITON KOTI93 min
Lähteet
Palkinnot ja kunniamaininnat
- Jussi-Kunniakirjadokumenttielokuvasta Emmi (1982)
- Tutkivan Journalismin Yhdistys ry: Lumilapiopalkinto dokumenttielokuvastaMIKSI EN PUHU VENÄJÄÄ (1994)
- Tampere International Short Film Festival, kotimainen kilpailu, paras suomalainen dokumenttielokuva, MIKSI EN PUHU VENÄJÄÄ (1994)
- Pietarin kans.väl. Dokumenttielokuvafestivaali / pääpalkinto Golden Centaur, elokuvasta I Don´t Speak Russian, Why? (1994)
- Minskin elokuvafestivaalit, dokumenttisarjan pääpalkinto elokuvasta I Don´t Speak Russian, Why? (1995)
- Nordic Glory, vuoden paras elokuvaohjaus, Kasvoista kasvoihin (2003)
- Valtionpalkinto dokumenttielokuvasta Kasvoista kasvoihin (2004)
- Second Unit Director /White Nights / Baryshnikov-Rosselini, pitkä elokuva/ ohj.Taylor Hackford / tuotanto Colombia Pictures dokumenttiosuudet Leningradissa / 35m (1984)