Juhani Nuotto
Quick Facts
Biography
Juho Arvid (Juhani) Nuotto, aiemmin Nygrén (7. elokuuta 1914 Ilomantsi – 2002) oli suomalainen opettaja, lausuntataiteilija, näyttelijä ja taidemaalari.
Nuoton vanhemmat olivat Johan Vilhelm Nygrén ja Anna Liisa Kärkkäinen ja puoliso Ruth Weckström. Nuotto oli ammatiltaan äidinkielenopettaja, mutta myös lausuntataiteilija ja näyttelijä. Nuotto esiintyi usein Kivi-juhlilla Nummisuutarin Eskona, alkaen ensimmäisistä juhlista vuonna 1953. Hän tutki lisäksi Stenvallien suvun historiaa. Omasta elämästään Nuotto julkaisi elämäkerran Tuulten kasvatti (2000). Kuvataiteilijaksi hän alkoi vasta varttuneella iällä, Nuotto harjoitti taideopintoja 1980-luvun alussa ja hänen teoksiaan oli ensimmäisen kerran esillä vuonna 1982. Enimmäkseen Nuotto maalasi akvarelleja. Lausuntaa hän sen sijaan opiskeli Helsingin yliopistossa jo 1940-luvulla, samoin kuin suoritti teatterikursseja Sääksmäellä. Nuotto sai Aleksis Kiven Seuran myöntämän Eskon puumerkki -palkinnon vuonna 2000.
Lähteet
Aiheesta muualla
- Lonka, Irma 2000. Juhani Nuotto piirsi Eskon puumerkkinsä Suomen kirjallisuuteen. Virke: äidinkielenopettajain liiton jäsenlehti, no. 5, ss. 30–32.