
Quick Facts
Biography
Juha Virkkunen (7. maaliskuuta 1941 Helsinki – 13. syyskuuta 2008 Dragsfjärd) oli Yleisradion kirjallisuustoimittaja. Hän sai Valtion journalistipalkinnon vuonna 2004. Vuonna 1998 hän sai Koura-palkinnon.
Virkkunen teki ensimmäiset ohjelmansa Ylelle freelancerina vuonna 1963. Varsinaisesti hän siirtyi Ylen palvelukseen vuonna 1967. Hänen erikoisalansa oli runous. Virkkunen toimitti Tämän runon haluaisin kuulla -ohjelmaa melkein sen historian alusta asti, yli kolmekymmentä vuotta. Hän oli myös perustamassa 1990-luvulla Tanssiva karhu -runopalkintoa.
Vuonna 1973 Virkkunen oli Kulttuurivihkot-lehden ensimmäinen sisällöstä vastannut toimittaja. Hän oli taistolaisen Toimittajaliiton jäsen.
Virkkusella oli kolme lasta. Hän kuoli 67-vuotiaana syyskuussa 2008.
Lähteet
- ↑ Koskimies, Satu: Radiotoimittaja tavoitti runon ystävät.Helsingin Sanomat, 19.9.2008.Artikkelin verkkoversio Viitattu 8.5.2009.
- ↑ Lindfors, Jukka: Kulttuuritoimittaja Juha Virkkunen Elävä arkisto.17.9.2009. Yle.Viitattu 12.5.2014.
- ↑ Kirjallisuustoimittaja Juha Virkkunen kuollut Yle Uutiset.16.9.2008.Viitattu 12.5.2014.
- ↑ Kulttuurivihkojen esittely (Internet Archive) Kultturivihkot.Viitattu 12.5.2014.
- ↑ Konttinen, Seppo: Suora lähetys, Tosiasiaa Yleisradiosta, s. 151–152.Siltala, 2012. ISBN 978-952-234-141-9.