Juha Koponen
Quick Facts
Biography
Juha Koponen (s. 27. kesäkuuta 1966 Turku) on suomalainen yritysjohtaja. Hän oli Veikkauksen toimitusjohtaja 2012–2016.
Huhtikuussa 2019 Koponen valittiin LähiTapiolan pääjohtajaksi vuoden 2020 alusta alkaen. Finanssivalvonnan (Fiva) mukaan Koposella ei kuitenkaan ollut riittävästi tehtävässä vaadittua osaamista vakuutusalalta, ja hänen nimityksensä lykkääntyi. Koponen aloitti LähiTapiolan pääjohtajana virallisesti kesällä 2020, toimittuaan jo aiemmin ryhmän vahinko- ja henkiyhtiöiden hallitusten puheenjohtajana.
Koponen valmistui kauppatieteiden maisteriksi Åbo Akademista vuonna 1990 pääaineenaan yritystalous. Hän työskenteli johtotehtävissä eri yrityksissä Suomessa, Britanniassa ja Belgiassa 1990–2002. Koponen toimi Tamron konsernijohtajana elokuusta 2009, mitä ennen hän oli konsernin talousjohtaja ja johtoryhmän jäsen vuodesta 2002 sekä Tamro Suomen toimitusjohtaja vuodesta 2006.
Koponen on Keskuskauppakamarin valtuuskunnan jäsen (2012–), Åbo Akademin säätiön valtuuskunnan jäsen (2013–2017), SPR:n veripalvelun hallituksen jäsen (2014–2017) ja Suomen Urheilugaala ry:n puheenjohtaja (2014–).
Lähteet
- ↑ Curriculum Vitae - Juha Koponen Epressi.com.24.4.2019.Viitattu 9.2.2020.
- ↑ Dahlgren, Taina: Veikkauksen toimitusjohtaja Juha Koponen 50 vuotta: Olen ollut vahvasti peliriippuvainen Aamulehti.fi.27.6.2016.Viitattu 2.11.2016.
- ↑ Veikkauksen entinen toimitusjohtaja Juha Koponen Lähi-Tapiolan pääjohtajaksi, johti pitkään lääkejakelija Tamroa HS.fi.24.4.2019.Viitattu 9.2.2020.
- ↑ Sullström, Heidi: Pääjohtajaksi valittu Juha Koponen ei aloitakaan LähiTapiolan johdossa vuodenvaihteessa – Fiva: Vakuutusalan kokemus ei vieläkään riitä Yle Uutiset.4.11.2019.Viitattu 9.2.2020.
- ↑ Kyösti Jurvelin: Finanssivalvonta siunasi lopulta LähiTapiolan Juha Koposen pääjohtajanimityksen – riittävä kokemus nyt hankittu Tärkeimmät talousuutiset | Kauppalehti.Viitattu 11.8.2020.
- ↑ Juha Koponen Tamron konsernijohtajaksi Apteekkari.fi.19.3.2009.Viitattu 27.7.2015.