Jānis Petraškevičs
Quick Facts
Biography
Jānis Petraškevičs (s. 10. helmikuuta 1978 Riika) on latvialainen säveltäjä.
Petraškevičs opiskeli aluksi viulunsoittoa Riian Emīls Dārziņš -musiikkikoulussa; tämän jälkeen hän sai siellä sävellysopetusta Gederts Ramansilta (1994–96). Hän jatkoi sävellysopintojaan Pēteris Plakidisin johdolla Latvian Jāzeps Vītols -musiikkiakatemiassa vuosina 1996–2003. Lisäksi Petraškevičs opiskeli Ruotsissa Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa (1998–99, opettajana Sven-David Sandström) ja Göteborgin yliopistossa (2004–07, opettajana Ole Lützow-Holm). Vuonna 2007 hän aloitti tohtorin väitöskirjan tekemisen musiikkitieteestä Vītols-musiikkiakatemiassa.
Petraškevičsin musiikkia on esitetty Latvian ja Ruotsin lisäksi myös Itävallassa, Belgiassa, Kanadassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Japanissa, Liettuassa, Alankomaissa, Puolassa ja Sveitsissä. Teosten esityksiä on pidetty sellaisissa tapahtumissa kuin Venetsian biennaalissa (2008), ISCM:n maailman musiikkipäivillä (2008), Musica Viva -konserttisarjassa Münchenissä (2012) ja Warszawska Jesień (Varsovan syksy) -festivaalissa (2013).
Petraškevičs on myös kirjoittanut artikkeleita lehtiin ja luennoinut Vītols-akatemiassa.
Teoksia
- Flight of the Arrow. Just heaving in sight and...far afar (monodraama) sellolle (1996–97)
- et la nuit illumina la nuit (recitativi ed ariosi) A-klarinetille, alttoviululle ja pianolle (1997)
- mist...the furthest point oboelle (+englannintorvelle), bassoklarinetille, piccolotrumpetille ja kontrabassolle (1997–98)
- Distance(s), 20 jouselle (1999)
- Arktos oboelle (+englannintorvelle), klarinetille, käyrätorvelle, trumpetille, pasuunalle, alttoviululle ja sellolle (2000–02)
- trop proche / trop loin, pienelle (15 soittajan) orkesterille (2001–02)
- Mezzogiorno alttohuilulle (+bassohuilulle), oboelle (+englannintorvelle), klarinetille, harpulle, kitaralle, mandoliinille, viululle, alttoviululle, sellolle, kontrabassolle, pianolle ja lyömäsoittimille (2004–05)
- Translated into the Language of Memory, suurelle orkesterille (2006–07)
- Darkroom – Ein Phantasiestück für Ensemble, pienelle (15 soittajan) orkesterille (2012)