Irma Vahvaselkä
Quick Facts
Biography
Irma Vahvaselkä (s. 1947 Mikkeli) on suomalainen kauppatieteiden tohtori, tietokirjailija ja konsultti.
Hänen erikoistumisalueinaan ovat olleet markkinointi ja sen eri osa-alueet, kansainvalinen liiketoiminta, strateginen johtaminen ja yrittäjyys.
Vahvaselkä opiskeli liiketaloustiedettäja valmistui ekonomiksi 1969 jamaisteriksi 1971 pääaineena liiketaloustiede, markkinointi. Kauppatieteiden lisensiaatiksi hän valmistui 1998 ja kauppatieteiden tohtoriksi 2006 erikoistuen kansainväliseen liiketoimintaan ja strategiseen johtamiseen.
Maisteriksi valmistumisensa jälkeen Vahvaselka työskenteli40 vuoden ajan kaupallisen koulutuksen eri tehtävissä, muun muassaHelsingin Kauppakorkeakoulussa International Business -yksikössä jaLaurea-ammattikorkeakoulussa, jossa viimeksi liiketalouden yliopettajana Teollisen palveluliiketoiminnan YAMK-koulutusohjelman johtajana.
Vahvaselkä jäi eläkkeelle vuonna 2011.
Vahvaselkä on kirjoittanut kirjoja markkinoinnista ja kansainvälisestä liiketoiminnasta yksin sekä yhteistyössä yhteensä 30.Kaksi kirjoista on ollut kauppakorkeakoulujen ja yliopistojen pääsykoekirjana.
Lisäksi Vahvaselkä on konsulttiyrityksessään toiminut yritysvalmentajana ja konsulttina.
Julkaisuja
- Kirjoja mm.
- Kansainvälinen liiketoiminta ja markkinointi, Edita 2009
- Asiantuntijan myyntitaito,Finnlectura 2004
- Nykyaikainen markkinointiviestintä, Weilin+Göös 1993
- Basic Documents in International Business, HKKK, 1997–1998
- Rope-Vahvaselkä: Nykyaikainen markkinointi, Weilin+Göös1998, 1992
- Korkiamäki-Selinheimo-Vahvaselkä: Optio, markkinointi, WSOY 1996
- Rope-Vahvaselkä: Suunnitelmallinen markkinointi,Weilin+Göös 1995
- Salonen-Vahvaselkä: Vähittäiskaupan markkinointi, Weilin+Göös 1994
- Lampikoski-Suvanto-Vahvaselkä: Markkinoinnin menestystekijät, Weilin+Göös 1994
- Rope-Vahvaselkä: 90-luvun markkinointi, Weilin+Göös 1992
- Suvanto-Vahvaselkä: Kansainvälinen markkinointi, Weilin+Göös 1993
- Vahvaselkä-Anttila: Markkinoinnin peruskilpailukeinot, Markkinointi-instituutti 1990
- Tieteelliset julkaisut
- Väitöskirja: Strategic behaviour and Performance in Internationalisation of SMEs. Acta Wasaensia No 169, 403p.
www.uva.fi/tutkimus/Julkaisut ja tutkimustulokset/Irma Vahvaselkä