Heikki Hakala
Quick Facts
Biography
Heikki Tapani Hakala (s. 21. toukokuuta 1959 Lahti) oli Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja vuosina 1997–2014.
Ura
Aiemmin Hakala työskenteli Savon Sanomien (1980–1983) ja Kauppalehden toimittajana (1983–1986). Vuosina 1986–1989 hän oli Satakunnan Kirjateollisuus Oy:n julkaisupäällikkö, 1989–1992 Sanomaprintin erikoislehtien ja yritysjulkaisujen toimituspäällikkö ja 1992–1995 Lehdistön sanomapalvelun päätoimittaja. Vuosina 1995–1996 Hakala työskenteli Veronmaksajain Keskusliiton tiedotuspäällikkönä.
Luottamustoimia
Hakala toimi Kirkon tiedotuskeskuksen neuvottelukunnan jäsenenä vuosina 1992–1996 ja kirkon tiedonjulkistamispalkintolautakunnassa vuosina 1994–1996. Vuosina 1997–2004 Hakala oli Kansan Raamattuseuran kustannusyhtiö Karas-Sana Oy:n hallituksen ja vuosina 1998–2004 Kotimaa-kustannus Oy:n neuvottelukunnan jäsen. Helsingissä asuessaan hän toimi Käpylän seurakunnan seurakuntaneuvostossa, muttei ole Lahteen muutettuaan osallistunut seurakunnalliseen toimintaan luottamushenkilönä. Vuonna 2001 Hakala sai Kirkon tiedonvälityspalkinnon.
Hakala on ollut Päätoimittajien yhdistyksen johtokunnan jäsen ja puheenjohtaja. Hän on ollut myös Diabetesliiton varapuheenjohtaja, Tekesin valtuuskunnan jäsen kaudella 2012–2015 ja Suomen suurloosin tiedotustoimikunnan puheenjohtaja vapaamuurareissa.
Lähteet
- ↑ Kuka kukin on 2011, s. 156–157.Helsinki: Otava.ISBN 978-951-1-24712-8.
- ↑ Etelä-Suomen Sanomien päätoimittajan työsuhde päättyi ESS.fi.30.10.2014.Viitattu 30.10.2014.
- ↑ Suviranta, Raili: Diakonia elää arjen tarinoissa.Diakonia, 2006, nro 6, s. 20–21.Artikkelin verkkoversio Viitattu 22.6.2012.
- ↑ Heikki Hakalasta päätoimittajien uusi vetäjä Etelä-Suomen Sanomat.27.3.2008.Viitattu 22.6.2012.
- ↑ Liittohallituksen puheenjohtajat 2010–2014 Diabetesliitto.Viitattu 22.6.2012.
- ↑ Tekesin valtuuskunta Tekes.Viitattu 30.10.2014.
- ↑ Honkanen, Seppo: Herrojen salaiset rituaalit Aviisi 10/2012.Viitattu 30.10.2014.