Heikki Arvonen
Quick Facts
Biography
Henrik Ferdinand ”Heikki” Arvonen (synt. Hilpert, 6. tammikuuta 1870 Pori) oli suomalainen ammattiyhdistysmies ja toimittaja. Hän oli yksi nykyisen Metallityöväen Liiton ensimmäisen edeltäjän Suomen rauta- ja metallityöntekijäin liiton perustajista.
Elämä
Porissa syntyneen Arvosen isä oli saksalainen merimies Heinrich August Hilpert ja äiti Maria Josefina Arvelin. Kansakoulun käytyään hän muutti Helsinkiin, jossa muun muassa opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, mutta työskenteli kuitenkin myöhemmin metallimiehenä. Arvonen oli vuonna 1888 perustetun Helsingin konetehtaalaisten ammattiosaston (nyk. Helsingin Metallityöväen ammattiosasto) jäsen. Kesäkuussa 1899 hän toimi Helsingin Työväenyhdistyksen tiloissa järjestetyn Suomen rauta- ja metallityöntekijäin liiton perustavan kokouksen sihteerinä. Arvonen työskenteli myös liiton julkaiseman Ilmarinen-jäsenlehden ensimmäisenä päätoimittajana.lähde? Joulukuussa 1899 Arvonen osallistui Helsingissä pidettyyn Suomen Ammattijärjestön perustavaan kokoukseen, jossa hänet valittiin liiton puheenjohtajaksi. Keskusammattijärjestö ei kuitenkaan vielä tuolloin saanut viranomaisilta lupaa toimintaansa, vaan se jouduttiin perustamaan uudelleen 1907.
Vuosina 1903–1905 Arvosella oli Helsingissä peltisepänliike yhdessä Alexander Erikssonin kanssa. Tämän jälkeen hän ehti vaikuttamaan vielä Turussa, ennen siirtymistään Hämeenlinnassa ilmestyneen Hämeen Voiman toimittajaksi keväällä 1906. Vuosina 1907–1908 hän oli myös lehden päätoimittaja. Tämän jälkeen Arvonen työskenteli Kuopiossa ilmestyneen Savon Työmiehen päätoimittajana 1908–1909 ja Lappeenrannassa ilmestyneen Kansan Äänen päätoimittajana 1909–1911. Arvonen kirjoitti myös Työmies-lehteen. Päätoimittajakausillaan Arvonen sai useita tuomioita kunnianloukkauksista. Vuonna 1911 hän suoritti Lappeenrannan pormestarista esittämänsä väitteen johdosta saadun tuomion Viipurin lääninvankilassa ja vuotta aikaisemmin Arvonen sai tuomion painoylihallituksen kunnianloukkauksesta. Arvonen oli myös aktiiviesti mukana sosialidemokraattisen puolueen toiminnassa.
Palattuaan Helsinkiin vuonna 1912, Arvonen asettui Huopalahteen, jonne hän perusti peltisepänliikkeen. Hän oli myös paikallisen työväenyhdistyksen jäsen. Vuoden 1918 sisällissodan aikana Arvonen ei kuulunut punakaartiin, mutta toimi asuinpaikkakunnallaan Huopalahdessa punaisten siviilihallinnon tehtävissä. Hänet valittiin helmikuussa elintarvikelautakunnan puheenjohtajaksi ja hieman myöhemmin vielä sekä vallankumousoikeuden yleiseksi syyttäjäksi, johon tehtävää Arvonen ei kuitenkaan olisi halunnut ottaa vastaan. Lisäksi hän oli mukana Huopalahden kunnallislautakunnassa. Arvosen veli Ivar Hilpert sen sijaan kuului suojeluskuntaan. Helsingin valtauksen jälkeen Arvonen vangittiin huhtikuun lopulla. Hän oli aluksi Sörnäisten vankilassa, josta Arvonen siirrettiin kesäkuun alussa Isosaaren vankileirille.
Perhe
Heikki Arvosen ensimmäinen puoliso Amanda ”Mandi” Salminen (s. 1872) kuoli synnytykseen vuonna 1912, joka jälkeen hän avioitui Elsa Pylvänäisen kanssa. Arvosen vanhin poika oli 111-vuotiaana tammikuussa 2009 kuollut Aarne Arvonen.