Hannu Peltomaa
Quick Facts
Biography
Hannu Kalevi Peltomaa (s. 17. huhtikuuta 1941 Toholampi) on suomalainen elokuvaohjaaja, -kuvaaja, -tuottaja ja -leikkaaja. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluvat palkittu dokumenttielokuva Rantojen miehet (1971) sekä pitkät lastenelokuvat Taikapeli (1984) ja Kumma juttu (1989). Peltomaa on tehnyt lisäksi toistasataa lyhyttä fiktio- ja dokumenttielokuvaa.
Peltomaa valmistui Taideteollisen oppilaitoksen kamerataiteen osastolta vuonna 1967. Yhdessä Virke Lehtisen kanssa hän toimi kuvaajana Aito Mäkisen elokuvissa Vain neljä kertaa (1968) ja Muurahaispolku (1970). Yhdessä Kari Sohlbergin kanssa Peltomaa kuvasi Mollbergin vuoden 1973 elokuvan Maa on syntinen laulu.
Kuvausprojektiensa ohessa Hannu Peltomaa teki veljensä Erkki Peltomaan kanssa lyhytelokuvia, kuten Anselm Hollon tekstittämään lauluun ”Miten mielelläni” perustuvan Huuto (1970) ja rappioalkoholistidokumentin Rantojen miehet (1971), joka voitti Gran Prix’n Tampereen elokuvajuhlilla ja palkittiin myös valtionpalkinnolla. 1980-luvun alussa veljekset tekivät ”Lapsen silmin” -teemalla lyhytelokuvat Sunnuntaiaamu (1981) ja Kadulla (1982). Niitä seurasivat lapsiaiheiset kokoillan näytelmäelokuvat Taikapeli (1984) ja Kumma juttu (1989).
Vuosina 1973–1980 Peltomaa toimi Kymen läänin läänintaiteilijana.
Syksyllä 2014 Peltomaa piti Imatralla valokuvanäyttelyn Ensonrannan tukkinippujen purkajista. Samassa työssä hän oli itsekin nuoruudessaan.
Hannu Peltomaan poika on sarjayrittäjä ja entinen Raptori-muusikko Juho Peltomaa.