Hannu Heikinheimo
Quick Facts
Biography
Hannu Jaakko Heikinheimo (s. 19. elokuuta 1943) on suomalainen ohjaaja. Heikinheimo on ohjannut, tuottanut, toimittanut ja käsikirjoittanut Yleisradioon 1960-luvulta lähtien lukuisia kulttuuriohjelmia, konsertteja, oopperoita ja baletteja, kuunnelmia, lasten- ja nuortenohjelmia ja TV-fiktioita. Monien ohjaus-, käsikirjoitus- ja tuottajantöidensä lisäksi Heikinheimo on esiintynyt poliisilääkärin roolissa vuonna 2000 ilmestyneessä TV-sarjassa Raid. Heikinheimon mukaan musiikilla on ollut tärkeä osuus kaikissa hänen ohjaustöissään.
Hannu Heikinheimo opiskeli musiikkia Sibelius-akatemiassa, Helsingin ja Tampereen yliopistoissa sekä Wienin musiikkiakatemiassa. Vuonna 1964 hän meni Tesvisioon uutistoimittajaksi ja 1965 musiikkitoimittajaksi. Tesvision toiminnan loputtua hän siirtyi ensin TV2:n ja vuonna 1968 TV1:n musiikkitoimittajaksi.
Hannu Heikinheimon isä oli pianisti Sakari Heikinheimo ja veli musiikkitoimittaja Seppo Heikinheimo. Hänen poikansa on jazzmuusikkko Ilmari Heikinheimo.
Ohjaajana
- Elegia Vilho Lammelle, 1985.
- Vikivaki, 1990.
- Mikael soittaa harppua, 1991.
- Kettutytöt, 1997.
- Leevi Madetoja: Pohjalaisia, 1998.
- Puhtaaksikirjoittaja, 2001.
Ohjaajana ja käsikirjoittana
- Jumala on kauneus, 1985.
- Tanssi perhoseni tanssi, 1999.
Ohjaajana ja tuottajana
- Kultakaleeri, 1968.
- Pohjalaisia, 1981.
- Angelika, 1993.
Tuottajana
- Romeo ja Julia, 1972.
- Punainen viiva, 1984.
- Kihlaus Sevillassa, 1992.
- Fallesmannin Arvo ja minä, 1995.
Oopperaohjauksia
- Leoš Janáček: Tapaus Makropulos
- Leoš Janáček: Kuolleesta talosta
- Benjamin Britten: Ruuvikierre
- Tauno Marttinen: Poltettu oranssi
- Ruggiero Leoncavallo: Pajatso
Lähteet
- Talonen, Terttu: Sukupolveni unta -käsikirjoituskilpailun palkitut, vieraana ohjaaja Hannu Heikinheimo Yle.fi.
- Hannu Heikinheimo ELONETissä
- Virkkunen, Urpo (toim.): Kuka on kuka TV:ssä. Helsinki: Otava, 1970.