peoplepill id: esa-pethman
EP
1 views today
1 views this week
The basics

Quick Facts

The details (from wikipedia)

Biography

Esa Kari Pethman (s. 17. toukokuuta 1938 Kuusankoski) on suomalainen jazzmuusikko ja säveltäjä. Pethmania pidetään yhtenä suomalaisen jazzin kärkihahmoista.

Pethmanin pääsoitin on saksofoni, mutta hän soittaa myös huilua, jonka soittamista hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa. Hän soitti 1960-luvulla veljensä Anssin kanssa monissa orkestereissa, muun muassa Radion Tanssiorkesterissa. Suomen lisäksi hän on tehnyt kiertueita Tšekkoslovakiaan ja Puolaan. Hänen sävellyksensä ovat herättäneet huomiota omaleimaisuudellaan.

Pethman säveltänyt myös kirkko-ooppera Ulstadiuksen, joka esitetty Turun tuomiokirkossa 1993 ja 1994. Oopperan libreton teki Harri Raitis.

Vuonna 2007 soittamisen katkaisi hetkeksi aivoinfarkti. Pethman kuitenkin toipui kohtauksesta ja keikkailee edelleen. Jazzin lisäksi Pethman on tehnyt uran myös iskelmämusiikin parissa. Hän on soittanut muun muassa Laila Kinnusen ja Carolan taustayhtyeissä.

Pethman asuu nykyään vaimonsa kanssa Hämeenlinnassa. Esa Pethmanista on ilmestynyt Marja-Terttu Luoman kirjoittama elämäkerta Syntynyt jazzmuusikoksi.

Levytyksiä

  • Jazz (1963, ep)
  • Modern Sound of Finland (1965)
  • Esa & Flutes (1986)
  • Valoa mäyränkolosta (1986)
  • Esamba (1996)
  • Serenadi aamulle (2008)

Lähteet

Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Esa Pethman.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
The contents of this page are sourced from Wikipedia article. The contents are available under the CC BY-SA 4.0 license.
Lists
Esa Pethman is in following lists
comments so far.
Comments
From our partners
Sponsored
Esa Pethman
arrow-left arrow-right instagram whatsapp myspace quora soundcloud spotify tumblr vk website youtube pandora tunein iheart itunes