Erkki Salonen
Quick Facts
Biography
Erkki Aarre Kalevi Salonen (16. huhtikuuta 1920 Helsinki – 15. marraskuuta 2001 Espoo) oli suomalainen professori ja monipuolinen kulttuurivaikuttaja 1900-luvun loppupuolella.
Salonen väitteli Helsingin yliopistossa valtiotieteen tohtoriksi vuonna 1970 kulttuurisosiologian alalta ja toimi sittemmin 1970–1980-luvulla alan dosenttina Jyväskylän yliopistossa. Hän toimi Ylioppilaslehden päätoimittajana vuosina 1947–1949. Sen jälkeen hän oli perustamassa Mitä missä milloin -vuosikirjaa sen ensimmäisenä päätoimittajana 1949–1956 ja tämän jälkeen Suomen kulttuurirahaston yliasiamiehenä 1957–1980. Hän sai kunniaprofessorin arvon vuonna 1980.
Päätoimiensa ohella Salonen oli mukana monissa kulttuurihankkeissa, esimerkiksi Suomalaisuuden liiton puheenjohtajana, teatteri- ja museojärjestöissä sekä nuorisoseuraliikkeessä. Hän pyrki Suomen kulttuurihallinnon tehostamiseen. Toinen suuri tavoite oli maakuntien kulttuurielämän voimistaminen ja sen Helsinki-keskeisyyden vähentäminen. Salonen oli taitava puhuja, puheenjohtaja ja erimielisyyksien sovittelija. Hänen elämänkäsitykseensä vaikutti suuresti rintamakokemus pohjoissavolaisen komppanian päällikkönä talvisodassa, jossa hän oppi arvostamaan tavallisten maalaismiesten vastuuntuntoisuutta.
Lähteet
- ↑ Kuka kukin on 1982, s. 878.Helsinki: Otava, 1982.ISBN 951-1-06659-5.
- ↑ Eskola, Seikko: Kulttuurin organisaattori jätti syvän jäljen.Kanava, 2011, nro 6, s. 66–67.Helsinki:Otavamedia. ISSN 0355-0303.
Kirjallisuutta
- Kulha, Keijo K.: Kulttuurin etulinjassa. Erkki Salonen 1920–2001.Helsinki: SKS, 2010. ISBN 978-952-222-194-0.
Aiheesta muualla
- Numminen, Jaakko: Salonen, Erkki (1920–2001). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen).22.4.2015. Helsinki:Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Auktoriteettitunnisteet |
|
---|---|
Auktoriteettitunnisteet |
|