Eino Schroderus
Quick Facts
Biography
Eino Schroderus (15. joulukuuta 1880 Lapinlahti – 15. helmikuuta 1956) oli suomalainen arkkitehti, valaisinsuunnittelija ja Taidetakomo Koru Oy:n perustaja ja johtaja.
Eino Schroderus valmistui arkkitehdiksi Polyteknillisestä opistosta 1907. Samana vuonna hän perusti Taidetakomo Koru Oy:n Pietarinkadulle Helsinkiin. Taidetakomo valmisti taiteellisia valaisimia ja Schroderus itse sekä suunnitteli että valmisti niitä. Valaisimien materiaalina oli messinki ja kupari ja Schroderus suunnitteli myös erivärisiä silkkisiä varjostimia niitä varten. Taidetakomo Koru valmisti valaisimia Rautatieasemalle, presidentin linnaan sekä Pörssitaloon, Tampereen Teatteriin ja Pielaveden kirkkoon. Yritys toimi aluksi Pietarinkadulla ja sitten Mariankadulla ja myöhemmin Mikonkadulla. Takomo valmisti tilaustöinä myös muiden suunnittelijoiden valaisimia ja lisäksi valmistettiin erilaista ornamentiikkaa, heloja ja koristelaattoja. Schroderus toimitti myös Kotitaide-aikakauslehteä.
Schroderus oli vuodesta 1937 rakennushallituksessa arkkitehtinä.
Vuonna 1956 kuollut Eino Schroderus on haudattu Kulosaaren hautausmaalle.
Suunnittelutöitä
- Topeliuksenkatu 13, Helsinki, suunnittelijat Eino Schroderus ja Elias Paalanen
- Vaasan radioasema, Vanha Vaasa 1935
- Oulun radioasema, Kontinkangas, Oulu 1936
- Kuopion radioasema, Kuopio 1937
- Sortavalan radioasema, Sortavala 1938
- Lauttasaaren posti ja asuinrakennus, Lauttasaari, Helsinki 1952, arkkitehdit Mika Erno ja Eino Schroderus
- Muistojen kappeli, Alavuden kirkko 1955
Lähteet
- ↑ Eino Schroderus, pöytävalaisin, Taidetakomo Koru, Helsinki, 1900-luvun alku, Bukowski
- ↑ Billion Graves : Eino Schroderus
- ↑ Sextioåring, Hufvudstadsbladet, 15.12.1940, nro 340, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ 50-vuotias. Arkkitehti Eino Schroderus, Helsingin Sanomat, 15.12.1930, nro 338, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Topeliuksenkatu 13:n rakennuksen suunnittelivat Eino Schroderus ja Elias Paalanen, As oy Aapolassa ei ole ollut vireillä ullakkoasuntohanketta, Helsingin Sanomat 27.7.2021
- ↑ Vaasan yleisradioaseman peruskivi laskettiin eilen, Vaasa, 31.10.1935, nro 253, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Oulun horisontista, Radiokuuntelija, 15.11.1936, nro 7, s. 24, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Karkoitetun paluu, Radiokuuntelija, 12.09.1937, nro 37, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Sortavalan uusi radioasema on nyt valmistunut kokonaan, Etelä-Saimaa, 22.09.1938, nro 144, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Helsingin kaupunginmuseo : Lauttasaaren rakennusinventointi 2001-2002
- ↑ Museovirasto Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristot RKY : Alavuden kirkko ja Muistojen kappelin alue