Eino S. Rahikainen
Quick Facts
Biography
Eino Samuli Rahikainen, ekonomi, (17. marraskuuta 1914 Sortavala – 4. elokuuta 1979 Kuhmo) oli monipuolinen musiikki- ja hallintomies, joka vaikutti voimakkaasti muun muassa Vaasan Oopperan perustamiseen ja alkuvuosien menestykseen toimimalla yhdistyksen perustajajäsenenä sekä puheenjohtajana ja solistina vuoteen 1966 asti. Hän lauloi I-tenoria sekä solistiosuuksia YL:ssä, mieskuoro Pohjan Miehissä, Suomen Laulussa ja Laulu-Miehissä. Rahikainen oli varajohtaja YL:ssä vuosina 1945–1947, Pohjan Miehissä varajohtaja ja varapuheenjohtaja vuosina 1956–1966. Lisäksi hän oli taitava pianisti. Viimeisinä elinvuosinaan hän toimi Teneriffalla turistikanttorina.
Rahikainen kirjoitti kirjoja (Saikkonen Osakeyhtiö 1898–1948, Vienan prihan tie, Hallmann tek’ sen, Elämälle kiitos), televisiokäsikirjoituksia ja radio-ohjelmia. Hänen ääntään kuultiin 1940–1950-lukujen vaiheessa usein elokuvien mainos- ja alkufilmien selostajana. Vuonna 1945 hän voitti Yleisradion selostajakilpailun yleisöäänestyksen.
Rahikaisen merkittävin työura oli Lassila & Tikanoja Oy:n palveluksessa, jossa hän toimi sodan jälkeen tukkukauppa L&T:n Helsingin-konttorin konttoripäällikkönä, ja vuodesta 1953 konsernin hallintojohtajana Vaasassa. Eino S. oli Suomen Kansallisoopperan talouspäällikkö vuosina 1967–1974 sekä Konekirjanpito Oy:n toimitusjohtaja 1974–1977. Hän oli perustamassa Konekirjanpito Oy:tä vuonna 1944
Rahikainen oli Vaasan-kaudellaan kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1961–1964 sekä Vaasan kaupungin musiikkilautakunnan puheenjohtaja 1957–1966.
Sortavalassa syntyneenä Rahikaisella oli vahvat juuret myös Karjalaan. Tästä on jälkipolville jäänyt muistona Kuhmon torille pystytetty laukunkantajan patsas, jossa hankkeessa Rahikainen oli koko sielullaan mukana. Patsaan paljastustilaisuus oli hänelle niin voimakas tunne-elämys, että hänen sydämensä ei sitä kestänyt vaan hän menehtyi tilaisuuden lopussa Kuhmon torille.
Teoksia
- Pekan ihmeellinen matka Nukku-Matin kanssa : kuvakirja. Kustannus oy Avain, Helsinki 1938
- Viisi vuosikymmentä Saikkonen osakeyhtiön historiaa 1898-1948. Saikkonen osakeyhtiö, Kuopio 1949
- Vienan prihan tie : Kauppaneuvos Janne Rajamaan elämää; kuvia ja taustakuvia. Otava 1969
- Hallman tek' sen! : 100 vuotta yrittäjätoimintaa samassa suvussa. Oy Hallman, Joensuu 1975
- Elämälle kiitos : pienen naisen suuri elämä. SLEY-kirjat, Helsinki 1980 (Tyyne Niemen elämäkerta)
Toimitustöitä
- Suomen kansallisoopperan baletin vierailu latinalaisessa Amerikassa 13.4.-25.6.1968 ; toimittaja Eino S. Rahikainen, toimitustyössä avustaneet Lea Venkula-Vauraste ja Aapo Loponen. Suomen kansallisooppera, Helsinki 1969
Suomennoksia
- Giuseppe Verdi : Kohtalon voima (La forza del destino) : nelinäytöksinen ooppera ; libretto Francesco Maria Piave ; suom. Eino S. Rahikainen Katri Alajan suorasanaiseen käännökseen pohjautuen. Suomen kansallisooppera, Helsinki 1973
Lähteet
- ↑ https://www.youtube.com/watch?v=TKRyUIwvQU0
- ↑ https://www.youtube.com/watch?v=Ga5eC7qyjrw
- ↑ Pastori Seppo Heikkilän videohaastattelu Teneriffalla 2008Tekijä: Pekka Rahikainen
- ↑ https://www.youtube.com/watch?v=M4nvP6XyguU
- ↑ Uutisoitu Suomen Sosiaalidemokraatissa 11.6.1945
- ↑ https://www.youtube.com/watch?v=r1FPDlAlrx0
- ↑ Anu Koskivirta: Tarina arjesta: Lassila & Tikanoja 1905 - 2005. Julkaisija Lassila & Tikanoja 2005
- ↑ .Tekijät Isto Mikkonen/Matti Toiviainen: Konekirjanpito Oy - KKP-yhtiöt 1944 - 1994 Oy Spiritus Historiae Ab 1994
- ↑ Patsaita, Kuhmo.fi