Eila Minkkinen
Quick Facts
Biography
Eila Minkkinen (s. 12. tammikuuta 1945 Konginkangas) on suomalainen kuvanveistäjä ja hopeaseppä.
Ura
Minkkinen aloitti opintonsa Taideteollisen oppilaitoksen Ammattikoulun iltakoulussa metallitaiteen osastolla 1961. Samaan aikaan Minkkinen oli oppilaana kultasepän verstaassa kolme vuotta. Vuosina 1965–1969 hän opiskeli Taideteollisuusopiston Teollisen muotoilun osastolla.
Eila Minkkisellä on ollut oma studio vuodesta 1969, ensin Helsingissä ja myöhemmin Vanhassa Raumassa.Koruissa hänen pääasialliset materiaalit ovat olleet hopea ja pronssi. Mutta myös epätavallisemmat korumateriaalit kuten paperi. Vuonna 1986 hänen paperikorunäyttelynsä herätti laajaa huomiota. Veistosten materiaalina on ollut lähinnä kupari. Taideteollisessa Korkeakoulussa hän toimi tuntiopettajana 1972-1979.
Hänen korujaan nähtiin ensimmäisen kerran Helsingissä Uudet korut -näyttelyssä 1967. Sen jälkeen teoksiaan on ollut esillä noin sadassa yhteisnäyttelyissä kotimaassa ja ulkomaisissa ryhmänäyttelyissä yli kolmessakymmenessä maassa. Yksityisnäyttelyitä on ollut kotimaassa 37.
Minkkisellä on useita julkisia teoksia ja hänen teoksiaan on useiden museoiden kokoelmissa, Designmuseossa Helsingissä, Turun, Porin, Rauman, Lahden, Kotkan, Äänekosken ja Jyväskylän taidemuseoissa sekä Lönnströmin Taidemuseossa. Lars ja Helena Pahlmanin nykykorukokoelmassa ja Korutaideyhdistyksen kokoelmassa. Hänen kaksi taideteostaan, Kesä ja Talvi ovat esillä EU Tuomioistuimen kokoelmassa Luxemburgissa. Hänen suunnittelemansa ja valmistamansa rintakoru on nähtävänä Pariisin Musée des Arts Décoratifs´in kokoelmassa..
Laaja retrospektiivinen näyttely Osaatteko valssata, neiti Minkkinen Rauman taidemuseossa kesällä 2015.
Palkinnot
- Wärtsilä Oy.n stipendi 1969
- Tuuli -palkinto Turun ja Porin läänin taidekäsityönäyttelyssä 1990
- Valtion taideteollisuuspalkinto 1992
- Ornamon nimeämä Vuoden taidekäsityöläinen 2004
- Sanomalehti Länsi-Suomen taidemitali, 1995
- Rauman kaupungin 560-vuotisjuhlavuoden kulttuurimitali 2002
- Rauman kaupungin kulttuuripalkinto 2004.
- Valtion taiteilijaeläke vuodesta 2005-
- Kutsuttu Suomen Kuvanveistäjäliiton kunniajäseneksi 2016
- Kutsuttu Rauman taiteilijaseuran kunniajäseneksi 2017
Lähteet
Internet
Viitteet
Kirjallisuutta
- 2014 Itsenäisyyden ajan suomalainen koru. Helena Pahlman, Lars Pahlman, Tuula Poutasuo, Päivi Ruutiainen,
Ulla Tillander-Godenhielm, Esko Timonen. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki. ISBN 978-951-31-7830-7 - 2015 Osaatteko valssata, neiti Minkkinen? Kuvitettu elämäkerta, Pirkko Vekkeli, Janne Koski, Otso Kantokorpi, Helena Pahlman, Marsa Luukkonen. Parvs Publishing Helsinki. ISBN 978-952-5654-75-2
- Pauketta ja patinaa, Eila Minkkisen teoksia 1962–2005. ISBN 952-91-8730-0
- Koru Suomessa Marianne Aav, Anna-Liisa Amberg, Raimo Fagerström, Ulla Tillander- Godenhiem Design museo 2012, ISBN 978-952-9878-77-2
- Kuka kukin on 2005, ISBN 951-1-19577-8 ja 2011, ISBN 978-951-1-24712-8 Helsinki, Otava
- Sculptor2005, Suomen Kuvanveistäjäliitto ry. 2005, ISBN 951-97247-2-9
- Metallit 2001, ISBN 951-98746-0-7
- Suomalainen hopeataide, Tuula Poutasuo, 1989, ISBN 951-26-3264-0
- The Ring, Sylvia Lambert, 1998, ISBN 2-88046-317-3
- III Triennale Du Bijou, Musee Des Arts Decoratifs, Paris, 1992, ISBN 2-906450-86-3
- The Ego Adorned, 20th Century Artists´Jewellery, ISBN 90-6625-024-0
- Onko puhelinkoppi koru? Nykykoru taiteen kentällä. Päivi Ruutiainen. ISBN 978-952-484-568-7