Christer Lybäck
Quick Facts
Biography
Christer Olof Lybäck (s. 1953) on suomalainen lääkäri. Hän on kirjoittanut Arno Kotron kanssa elämästään kirjan Veitsen terällä (Helsinki: Otava, 2012).
Nuoruus
Lybäckin isä kuoli sydäninfarktiin Christerin ollessa 9-vuotias. Tämän jälkeen hän alkoi käyttää päihteitä ja oli jo 12-vuotiaana alkoholiongelmainen. Mukaan astuivat myös rikokset.
15-vuotiaana Lybäck joutui Outamon poikakotiin. Samoihin aikoihin alkoi myös vankilakierre. Hän sai tuomioita pahoinpitelyistä, tappeluista ja ryöstöistä, ja vietti vankilassa kaikkiaan seitsemän vuotta. Hän oli nuorin vanki sekä Sörnäisten vankilassa että Kakolassa. Osan vankeusajastaan Lybäck vietti huonon käytöksen vuoksi Helsingin keskusvankilassa eristyksissä. Lisäksi hän joutui vankilassa raiskauksen uhriksi.
Lääkäriksi
Lybäck raitistui vuonna 1977, ja istui viimeisen kerran vankilassa vuonna 1979. Vankilassa hän luki muun muassa psykologista kirjallisuutta ja suoritti keskikoulun. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 26-vuotiaana ja opiskeli myöhemmin lääkäriksi.
Nykyään lääketieteen tohtori Lybäck on kirurgi, ortopedi ja osaomistaja yksityisellä urheiluklinikalla.
Lähteet
- ↑ Terveydenhuollon ammattihenkilöiden tietopalvelu julkiterhikki.valvira.fi.Viitattu 28.4.2013.
- ↑ Piia Simola: Ryöstelleestä ja hakanneesta rikollisesta tuli arvostettu kirurgi – "Olen saanut työlläni anteeksiantoa pahoista teoista"16.12.2012. Studio55.Viitattu 28.4.2013.
- ↑ Veera Luoma-aho: Nuorisovangista tuli kirurgi ja lääkäriaseman omistaja Helsingin Sanomat, Kuukausiliite.2.4.2011.Viitattu 10.2.2019.
- ↑ Seitsemäs taivas: Christer Lybäck5.9.2012. Yle.Viitattu 28.4.2013.
- ↑ Kikka Isoviita: Hurja elämäntarina: Paatuneesta linnakundista huippukirurgiksi6.9.2012. MTV3.Viitattu 28.4.2013.