C. W. Åkerlund
Quick Facts
Biography
Carl Wilhelm Napoleon Åkerlund (12. huhtikuuta 1840 – 19. kesäkuuta 1911) oli suomalainen liikemies, kunnallisneuvos ja lahjoittaja.
Åkerlund oli syntyjään köyhän äidin poika Helsingistä. Hän aloitti työuransa puotiapulaisena Hämeenlinnassa 13-vuotiaana. Åkerlundin työskentely kauppa-alalla jatkui Tampereella, aluksi kauppias L. J. Hammarénin palveluksessa ja myöhemmin, hänen ostettuaan Hammarénin kauppavarastot itselleen, itsenäisenä kauppiaana vuodesta 1870 lähtien. Vuonna 1886 Åkerlund aloitti työskentelyn Tampereen Säästöpankin rahastonhoitajan ja asiamiehen virassa. Hän hoiti näitä toimia aina kuolemaansa saakka.
Åkerlund oli Tampereen kunnalliselämässä keskeinen hahmo ja kuului kaupunginvaltuustoon 1874–1904. Ruotsinkielisestä kodista lähtöisin ollut Åkerlund liittyi suomenmielisten toimintaan ja oli heidän näkyvimpiä edustajiaan Tampereella, missä ruotsinmieliset hallitsivat kunnallista päätöksentekoa ja kunnallisvaaleja. Hän oli muun muassa perustamassa Aamulehteä vuonna 1881 ja Tampereen Suomalaista Klubia vuonna 1891. Lehtiyhtiön ensimmäisiin osakkeenomistajiin kuulunut Åkerlund oli yhtiön johtokunnan jäsen 27 vuotta ja toimi 13 vuotta sen puheenjohtajana.
Katso myös
- Kunnallisneuvos C. V. Åkerlundin säätiö