Antti Mero
Quick Facts
Biography
Antti Antero Mero (s. 25. maaliskuuta 1952) on suomalainen liikuntatieteilijä.Hän toimi kaksitoista vuotta Jyväskylän yliopiston liikuntafysiologianprofessorina, jäätyään eläkkeelle maaliskuussa 2020 hänestä tuli emeritusprofessori.Koulutukseltaan hän on tohtori. Pitkällä yliopistourallaan hän hoiti useita opetus- ja tutkimusvirkoja yhtäjaksoisesti liikuntatieteellisen tiedekunnan liikuntabiologian laitoksella vuodesta 1977.
Urheilumaailmassa hänestä käytetään nimeä Antti Mero senior erotuksena Antti Mero juniorista, joka toimii isänsä lailla valmentajana Jyväskylän Kenttäurheilijoissa.
Akateeminen ura
Mero alkoi opiskella liikunnanopettajaksi Jyväskylän yliopistossa syksyllä 1971. Mero valmistui kandidaatiksi vuonna 1975 ja maisteriksi vuonna 1977. Mero valmistui liikunnanopettajaksi, muttei ole koskaan toiminut siinä ammatissa, sillä hän oli kiinnostuneempi urheiluvalmennuksesta ja sitä tukevasta liikuntafysiologisesta ja biomekaanisesta tutkimuksesta. Meroa kiinnosti erityisesti se, mikä erottaa huippu-urheilijat ja kansallisen tason urheilijat fyysisessä suorituskyvyssä. Hänestä tuli liikuntatieteiden lisensiaatti vuonna 1983 ja tohtori vuonna 1987. Hänen väitöskirjansa nimi oli "Electromyographic activity, force and anaerobic energy production in sprint running : with special reference to different constant speeds ranging from submaximal to supramaximal". Siinä hän käsitteli muun muassa pikajuoksijoiden nopeiden ja hitaiden lihassolujen jakaumaa ja pinta-alaa.
Meron tutkimukset keskittyivät liikuntafysiologiaan, biomekaniikkaan ja valmennus- ja testausoppiin.
1990-luvulla Meron tutkimusten painopiste siirtyi biomekaniikasta liikuntafysiologiaan. Hän tutki ravintofysiologiaa ja urheilijoiden ravitsemuskäytäntöä.
Vuonna 2008 Mero alkoi hoitaa liikuntafysiologian professuuria. Hän keskittyi johtamaan tutkimuksia, jotka liittyivät aminohappo- ja proteiiniaineenvaihdunnan kuormitukseen, happo-emäs-tasapainon kuormitukseen, harjoittelun vaikutusta immunologiaan ja erikoisravinnon vaikutusta fyysiseen suorituskykyyn.
Uransa aikana Mero julkaisi 123 kansainvälistä englanninkielistä referoitua tieteellistä julkaisua, osallistui 112 kansainväliseen tieteellisiin kongressiin ja julkaisi 10 kotimaista oppikirjaa.
Ura urheilun parissa
Mero oli kansallisen tason aitajuoksija vuosina 1975–1985 lajinaan 400 metrin aidat. Vuosina 1975–2012 hän toimi kansainvälisellä ja kansallisella tasolla pika- ja aitajuoksijoiden valmentajana. Toimiessaan Jyväskylän Kenttäurheilijoiden valmentajana hän sai lempinimen “Pikajuoksutohtori”.
Siviilityönsä ohella hän toimi yli kymmenen vuoden ajan Jyväskylän Kenttäurheilijoiden puheenjohtajana (2007–2018).Hän toimi aktiivisesti myös Suomen Urheiluliiton valiokunnissa.
Mero valmentaa tällä hetkellä muun muassa pikajuoksija Viljami Kaasalaista.
Kirjoja
- Antti Mero ym.: Nopeus- ja nopeuskestävyysharjoittelu, 1987
- Antti Mero ym.: Lasten ja nuorten harjoittelu, 1990
- Antti Mero ym.: Nykyaikainen urheiluvalmennus, 1997
- Antti Mero ym.: Huippu-urheiluvalmennus: teoria ja käytäntö päivittäisvalmennuksessa, 2016
- Antti Mero ym.: Jyväskylän Kenttäurheilijoiden tie Suomen yleisurheilun ykkösseuraksi : Jyväskylän Kenttäurheilijat ry 80 vuotta, 2018
Tunnustuksia
- Mero sai Tasavallan presidentin myöntämän Suomen Leijonan Ritarikunnan 1. Luokan Ritarimerkin vuonna 2010
- Jyväskylän Kenttäurheilijat ovat nimenneet Meron seuran kunniapuheenjohtajaksi.
- Sprint Research Pioneer, 2018. 10 Sport Scientists Strength Coaches Need to Know (simplifaster.com).
Lähteet
- ↑ Home page of Ph.D., Docent, Emeritus Antti A. Mero Jyväskylän yliopisto staff.jyu.fi.Viitattu 25.2.2022.
- ↑ Antti Mero Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).Viitattu 26.3.2022.
- ↑ Huippu-urheiluvalmennus: teoria ja käytäntö päivittäisvalmennuksessa.Lahti: VK-Kustannus Oy, 2016.ISBN 978-951-9147-73-4. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.2.2022).
- ↑ Yleisurheilu | Suomen nopein ihminen Viljami Kaasalainen testasi talven aikana, mihin mies pystyy: ”Tuntuu, että kynttilää ei ole poltettu pelkästään molemmista päistä vaan myös keskeltä” Helsingin Sanomat.26.4.2021.Viitattu 25.2.2022.
- ↑ Professori Antti Meron läksiäisluento: 50 vuotta liikuntabiologiaa 4.11. klo 14:00-16:00 Jyväskylän yliopisto.Viitattu 25.2.2022.
- ↑ SUL:n hallitus vahvisti valiokuntien kokoonpanon ja vuoden 2023 SM-kilpailut Yleisurheilu.fi.10.3.2021.Viitattu 27.2.2022.
- ↑ Jyväskylän Kenttäurheilijat prediscontentment57.rssing.com.Viitattu 27.2.2022.
- ↑ Antti Mero oli kuulemma aluksi huono oppilas, mutta sitten hänestä kasvoi liikuntatieteiden asiantuntija maailman huipulle Keskisuomalainen.23.3.2020.Viitattu 25.2.2022.
- ↑ Suomalaisprofessori tyrmää keihäspiirien Vetter-hämmästelyt - "Voi hyvin tempaista finaalissa vaikka 95 metriä" www.iltalehti.fi.Viitattu 25.2.2022.
- ↑ Kunniamerkit, Tasavallan presidentin myöntämät korkeimmat kunniamerkit Helsingin Sanomat.1.12.2010.Viitattu 25.2.2022.
Aiheesta muualla
- Antti A. Mero, University of Jyväskylä, Biology of Physical Activity (englanniksi) (researchgate.net)
- Antti Mero, PUBMED. National Library of Medicine.
- Meron haastattelu Jyväskylän Urheiluakatemian YouTube-kanavalla, 23.9.2020
- Meron jäähyväisluento 4.11.2021
Auktoriteettitunnisteet | |
---|---|
Auktoriteettitunnisteet | |
Kansainväliset | |
Kansalliset | |
Tieteilijät | |
Kansainväliset | |
Kansalliset | |
Tieteilijät |