Aatu Heiskanen

Aatu Heiskanen (10. lokakuuta 1886 Suonenjoki – 15. joulukuuta 1941 Kauhava) oli suomalainen sananjulistaja, kirjailija, runoilija ja säveltäjä.

Heiskanen syntyi muurarimestari Adam ja Aliisa (s. Lyyra) Heiskasen perheen viidentenä lapsena. Poikia oli seitsemän ja tytär kahdeksantena. Aliisan isä Petter ja äiti Anna-Reetta Lyyra olivat Ukko-Paavon hengenheimolaisia ja ystäviä, siis heränneitä. Sallittu lukukirja heidän kodissaan oli Raamattu. Aliisa nuoruudessaan usein kulki 25 kilometrin taipaleen kirkkoon. Useiden sukupolvien hengellinen kotitausta vaikutti Aatun äidin puolelta. Niinpä sitten Adamin ja Aliisan kotona usein kuului äidin veisaama Siionin virsi hänen puuhaillessaan. Lauantai-iltoina ja pyhäaamuina veisattiin ja luettiin Lutherin saarnoja. Adamilla oli myös hyvä lauluääni.

Heiskasen elämään kuuluivat kotihartaushetkien lisäksi pyhäkoulu ja 20 kilometrin kirkkomatkat. Hauskimpia olivat 26 airon liikuttamat kirkkovenematkat. Enne tulevaan oli, kun Aatu saunan lauteilla oli pappina ja muut lapset kuulijakuntana alhaalla.

Tiedonjanoinen Heiskanen kävi Vauhkolan kansakoulun.

Heiskanen 1901 lähti Helsinkiin ja päätyi kirjansitojaoppiin. Mestari kuului esikoislestadiolaisiin. Kolmatta vuotta Heiskanen perehtyi kirjansitojan ammattiin. Aatulla oli työpaikassaan kristillisyyden henki, mutta kohtelu oli tylyä ja työ raskasta. Ero kotoa ja uudet olosuhteet panivat etsimään lohdutusta Jumalan sanasta.

Ehtoollispöydässä 1903 Heiskanen koki Vapahtajan läheisyyden ja kutsun evankeliumin työhön. Hän ystävystyi raittiustyön rintamalla Onnela-piirissä Immo Granfeltiin (myöh. rovasti Immo Kuusi). Toisena kotina oli Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys. Erityisesti Paavo Virkkusen opetukset ja puheet vaikuttivat. Kolmantena kotina oli Luterilainen Evankeliumiyhdistys. Evankelisia edusti rovasti Julius Engström, Aatun hengellinen isä. Evankeliumiyhdistyksen vaikutus Heiskaselle oli voimakas ja merkityksellinen.

Vuoden 1906 paikkeilla kellomäkeläinen Valdemar Kurki halusi saarnatoveria Venäjälle suuntautuvalle evankeliuminjulistusmatkalle. Niinpä Heiskanen suunnisti Kellomäelle. Kurki ei kuitenkaan enää ollutkaan lähdössä. Silti myöhemmin Heiskanen teki julistusmatkoja Petroskoihin, Syvärille ja jopa Vytegran kaupunkiin.

Heiskanen aloitti kokousten pidon Ollilassa, joka sijaitsi kymmenen kilometrin päässä Kellomäestä. Tilaisuuksissa käytettiin Siionin kannelta. Syntyi herätys. Ensi matkalla Kannakselle hän tutustui 15-vuotiaaseen Anna-Mari Veijalaiseen. Kihlaus julkaistiin 1908 ja naimisiin mentiin 1909. Seuratilaisuuksia jatkettiin. Heiskanen perusti kylälle koulun ja rupesi opettamaan lapsia.

Kirjailija Pekka Brofeldtin kanssa Heiskanen piti jonkun aikaa herätyskokouksia, mutta Pipliaseuran matkapappi Armas Roschierin kanssa aukeni useaksi vuodeksi varsin laaja hedelmällinen työsarka. 1910 tienoilla Heiskanen oli suorittanut Porvoossa saarnalupatutkinnon. Heiskanen saarnasi noin 300 kirkossa.

Ollilaan ja Kellomäelle uusheränneet tekivät usein puhujavierailuja. Lapin saarnamiehille seutu oli läpikulkupaikka Pietariin ja Inkerinmaalle suuntautuvilla seuramatkoilla. Heiskanen joutui usein kosketuksiin näiden lestadiolaisten kanssa. Monet Anna-Marin sukulaisista kuuluivat heihin. Lapin jykevät opettajat ja heidän apulaisensa asettivat Heiskasen ahtaalle parannuksen teon suhteen. He olivat varsin innokkaita tehtävässään, kunnes Heiskanen teki lestadiolaisten seuroissa parannuksen. Anna-Marin äiti iloitsi tapahtuneesta.

Heiskasen työkauden alku uusheränneiden piirissä lienee alkanut 1913. Uutteran työn aikaa heidän saarnamiehenään oli kestoltaan kymmenisen vuotta. Työsarka oli pitkä ja leveä; Ruijan rannoilta Pietariin ja Inkerinmaalle. Lapissa Heiskanen sai 1914 isien siunauksen. Lapin luonto lumosi ja Lappi tuli hänelle merkittäväksi paikaksi. Kittilä eritoten oli Heiskasen työaluetta. Lapin profeetan Fredrik Paksuniemen merkitys hänelle kristillisyyden vanhana opettajana Kittilässä oli suuri. Paikkakunnalla oli herätyksen aaltoja.

Työkautensa loppupuolella uusheränneitten piirissä Heiskanen kritisoi lestadiolaisten tupakanpolttoa. Vuotuisilla tupakkamenoilla voitaisiin palkata uusia työntekijöitä. Lisäksi hän kritisoi rippiä. Moni on käyttävinään rippiä yleisesti ilman synnin kohdentamista tekoihin. Heiskasen kritiikit saivat aikaan vastavaikutuksen. Viimeisinä lestadiolaisvuosinaan Heiskanen suuremmissa seuroissa joutui vastaamaan väärästä opista.

Evankelisten kristittyjen kesäjuhlien myötä Lahdessa 1923 ero uusheränneistä oli tosiasia. Akseli Skutnabb oli perustanutEvankeliset ystävät -liikkeen.Heiskanen liittyi heihin 1923 ja hän oli liikkeen päätoimisena saarnamiehenä vuoteen 1930 saakka. Ero evankelis-luterilaisesta kirkosta tapahtui 1924. Heiskanen oli matkoilla ahkerasti, kuten ennenkin. Hänelle avautui ovi hedelmälliseen ja siunaukselliseen työhön. Heiskanen koki syvästi ja voimakkaasti ristin ja sovituksen evankeliumin, mikä toi hänen opetukseensa elämää ja lämpöä. Heiskanen oli liikkeen päätoimisena saarnamiehenä vuoteen 1930 saakka. Saarna-alueella oli pituutta ja leveyttä sekä paikkakuntia viljalti. Heiskanen puhui muun muassa Kittilässä yhdessä saarnaaja ja suomentaja Jaakko S. Ketolan kanssa. Kriisiaikaa oli sikäläisten kristittyjen parissa. Tulihan tuttu saarnamies nyt erilaisen hengellisen liikkeen miehenä. Osa lestadiolaisista vierasti, mutta Heiskanen ei menettänyt otettaan Lapin kansasta. Kittilässä erosi kirkosta vuosina 1923–1930 269 henkilöä. Eron syynä oli useimmiten joko vasemmistoon tai Skutnabbin liikkeeseen kuuluminen. Kittilässä oli Pohjois-Suomen kolmanneksi suurin siviilirekisteri Oulun ja Kemin jälkeen. Kirkosta eronneisiin kuului myös varakkaampaa, maata omistanutta väkeä. Kittilän kunnan Alakylään perustettiin 1925 myös vaihtoehtoinen Marttakummun hautausmaa kirkosta eronneille.

Syksyllä 1924 hengellisissä lehdissä ilmoitettiin yhdentoista saarnamiehen allekirjoittama kutsu saapua Helsingin Metodistikirkkoon neuvonpitoon. Tarkoituksena oli yhteisymmärryksen saavuttaminen eri uskonsuuntien työntekijöiden kesken, ennakkoluulojen ja väärinkäsitysten poistaminen. Puolisensataa saarnamiestä oli koolla. Vuosien 1924-1926 kristittyjen yhteiset kokoontumiset merkitsivät huomattavaa vaihetta vapaiden piirien hengellisessä elämässä. Kirkon ja Helluntaiseurakuntien edustajia oli mukana niukasti. Kylmyys ja jää alkoivat pikkuhiljaa sulaa yhteisissä tilaisuuksissa. Kesällä 1925 Tampereella oli kristittyjen yhteiset suurjuhlat. Siellä Heiskasella oli useita puheenvuoroja. Heiskanen 1926 kirjoitti: Kun rakkaus saa hallita meitä, voimme kirjoittaa toistemme lehtiin, kutsua puhumaan juhliimme, pitää yhteisiä herätys- ja kasvatuskokouksia.

Mietittäessä yhteyden asiaa syntyi ajatus yhteisen saarnaajan kutsumisesta. Kesällä 1930 Viipurin yhteisillä kesäjuhlilla lyötiin asia lopullisesti lukkoon. Heiskanen oli toimeen erittäin sopiva. Täynnä intoa hän aloitti uuden tehtävän. Kuitenkin ilmestyi tekijöitä yhteisen hankkeen jarruksi. Vapaissa hengellisissä piireissä kuohui ja tuli niiden piirissä repeämiä. Skutnabb kuoli 1929. Kuopion kristittyjen yhteisestä kokoontumisesta 1931 skutnabbilaiset veljet kutakuinkin olivat poissa. Heiskanen loittoni Evankelisista ystävistä.

Vuonna 1933 uutisoitiin Vapaakirkon Nuorten Todistuksessa Aatu Heiskasen siirtyneen vapaakirkolliseen herätykseen. Erikoiskutsumuksena hänellä on järjestää raamattuviikkoja. Heiskanen oli tällöin 47-vuotias Raamatun, rukouksen ja sielunhoidon mies. Itseään säästämättömän miehen työstä Suomen Viikkolehdessä 1935 kerrottiin, että edellisenä vuonna hän oli pitänyt 550 kokousta, raamattupäiviä. Eräinä kesinä Heiskanen oli Vapaakirkon seurakuntakoulun opettajana Santalan kartanossa Hangon lähellä. Talvella 1938-39 Heiskanen kävi puhujamatkalla Ruijassa, Norjan Lapissa.

Talvisodan jälkeen Tampereella pidettiin toukokuussa 1940 yhteiskristillinen kokous "Eri piireihin kuuluvien saarnaveljien hengellisen elämän syventämistä ja keskinäistä rakentumista varten". Kokouskutsu maamme lehdissä koski myös luterilaista kirkkoa. Tampereen kokoukseen kansankirkosta osallistuivat E. G. Gulin, Kosti Kankainen, Urho Muroma ja H. D. Pennanen. Seuraavaa kokousta valmisteli toimikunta, johon kuuluivat vapaakirkolliset Aatu Heiskanen,Oskari Jalkio, baptisti Akseli Jauhiainen sekä helluntailaiset Eino Manninen ja Niilo Suomela. Helsingin Saalem-seurakunnassa pidettiin toinen yhteiskristillinen Veljeskokous marraskuussa 1940. Kokoukseen osallistui helluntailaisia, luterilaisia, vapaakirkollisia ja skutnabbilaisia. Heiskanen piti tilaisuudessa myös avauspuheen. Kristittyjen yhteys oli ollut Heiskasen sydämen asiana. Juhlien onnistumisesta 1940 Heiskanen iloitsi.

Aiemmin kerrottiin Heiskasen tutustumisesta Anna-Mari Veijalaiseen. Avioituminen tapahtui 1909 ja koti perustettiin Ollilaan. Vuoden 1914 levottomina päivinä perhe siirtyi Savoon, muttei viihtynyt. Puolentoista vuoden jälkeen perhe palasi takaisin Ollilaan. Sisällissodan päätyttyä 1918 Heiskasen perhe muutti Jalasjärvelle, 1920 taas Ollilaan. 1932 oli muutto Helsinkiin ilmeisesti kolmen vanhimman pojan yliopisto-opintojen takia. Perheessä oli viisi poikaa: Manne, Piltti, Martti, Aarre ja Tapani. Jatkuvasti matkoja tehneen perheenisän poissaolot tekivät Anna-Mari-äidin osan vaativaksi.

Heiskasella pääjuonne tehtävissään oli sananjulistus. Silti julkaisutuotantoa syntyi mittavasti. Hänen lehtiavustajan tehtävänsä alkoi Kotimaassa, jonka päätoimittajana oli Pekka Brofeldt. Uusheränneiden ”Huutavan Ääni” alkoi ilmestymään 1919. Lehdessä oli joitakin Heiskasen kirjoituksia. Evankelisessa liikkeessä ilmestyi ”Armon Sanomat” Lähes jokaisessa numerossa oli Heiskasen kirjoitus. Heiskanen oli tuottelias myös toimiessaan Vapaakirkon piirissä. Hän ahkerasti avusti Suomen Viikkolehteä ja Nuorten Todistusta. Elämänsä loppuvaiheessa 1941 hän aloitti Nuorten Todistuksessa Raamatuntutkiskelusarjan Paavalin lähetyskirjeiden taustalta. Hän ehti Galatalaiskirjeeseen saakka.

Heiskasen esikoisteos ”Aamua odottamaan” ilmestyi 1916. Seuratilaisuuksia varten hän teki 60 hengellistä laulua ja virttä sisältävän ”Pyhiinvaelluslauluja” 1917. Vuonna 1928 ilmestyi Heiskasen pääteos ”Pyhin pyhäkkö”. Kaikkiaan kirjoja Heiskanen julkaisi kahdeksan.

Runoilijana ja säveltäjänä Heiskanen tunnetaan erityisesti 1924 syntyneestä laulustaan ”Pauhatkoonpa elon meri”.

1 Pauhatkoonpa elon meri, purten' kestää sen. Riittävä on Pyhä Veri, epäile sit' en.

2 Purtenani onpi armo, armo ikuinen. Säre sit' ei meren tarmo, vaikka vihainen.

3 Johtajani itse Herra, taivahan ja maan. Hänpä voitti meren kerran, Hältä avun saan.

4 Vaaroja on paljon kyllä, mutta pelkää en. Taivashan on meren yllä, hallitsija sen.

5 Puhdistaahan myrsky purren, painot pudottaa. Kulkisinko sitten surren, vaikka aaltoaa.

6 Rauhan ranta silmiin siintää, sinne ikävöin, sinne mielein aina kiintää, päivin sekä öin.

Vuonna 1941 Jouluaatossa Aatu Heiskasen jäähyväissanoiksi jäävät sananjulistajille ja –kuulijoille: ”Meillä saarnaajilla on syytä vakavasti tutkia itseämme, onko voimattomuutemme syynä ajan henki, onko se meitä turmellut? Saman tutkistelun alaisiksi pitää kaikkien kristittyjen alistua. Sillä aika on alkaa tuomion Jumalan huoneesta ja on muistettava, että vähäisinkin hapatus hapattaa koko taikinan.

Uudistakoon Herra palvelijansa ja kansansa, jotta meillä olisi Pyhässä Hengessä väkevä ote nykyaikaan.”– Heiskanen siirtyi 15.12.1941 ajasta iäisyyteen.

• Aamua odottamaan!. Tekijä, Lappeenranta 1916
• Pyhin pyhäkkö : tutkisteluja hiljaisina hetkinä. Tekijä, Tampere 1928
• "Hän riisuu ja pukee". Tekijä, Joensuu 1931
• Piirteitä maamme kristillisistä liikkeistä. Gummerus 1931
• Risti- ja kaste : rakentavaa tutkiskelua kasteesta. Lähetyskirjakauppa, Helsinki 1933, 2. painos Päivä, Hämeenlinna 1977
• Hallitse tulta! : rakkauselämän taisteluita ja voittoja. Päivä, Helsinki 1937
• Yksinäisiä kilvoittelijoita : tervehdys elämän vaikeimmilla vartiopaikoilla oleville. Nuorten todistus, Jyväskylä 1938, 2. painos 1939, 3. painos 1940
• Tie yhteyteen : avaus puhe yhteyttä edistävässä veljeskokouksessa Helsingin Saalemissa 25.11.1940. Ristin voitto, Helsinki 1940

• Kimmo Sundström : Marttakummen hautausmaa Kittilässä (5.9.2012), Pääkaupunkiseudun ateistit ry
• Vilho Rantanen : Aatu Heiskasen elämänrata. Päivä, Helsinki 1946

Viitteet