Tupuna Vaissi

Finnish writer
The basics

Quick Facts

IntroFinnish writer
PlacesFinland
wasWriter
Work fieldLiterature
Gender
Female
Birth26 February 1941
Death12 May 2012 (aged 71 years)
Star signPisces
The details

Biography

Tupuna Vaissi (ent. Sirkka Helinä Vaissi, 26. helmikuuta 1941 Turku – 12. toukokuuta 2012 Helsinki) oli suomalainen lastenkirjailija ja kuvataiteilija.

Vaissi valmistui ylioppilaaksi Tampereen yhteiskoulusta vuonna 1962. Neljä vuotta myöhemmin hän valmistui kuvaamataidon opettajaksi, muttei koskaan työskennellyt ammatissa. Sen sijaan Vaissi aloitti työt televisiokuuluttajana ja alkoi vähitellen tehdä lastenohjelmia ja koko perheen näytelmiä. Vuosina 1966–1970 hän kertoi ja piirsi satuja lastenohjelmassa Pienten piiri. Hän myös kuvitti lastenkirjoja.

Urallaan Vaissi teki useita kuunnelmia, televisionäytelmiä, satukirjan (Saniaissaari, 1966) ja satumusikaalin. Lisäksi hän näytteli elokuvassa Kuningas lähtee Ranskaan (1986). 1980-luvulla hän toimi Mainostelevisiossa dramaturgina.

Vaissin puoliso oli ohjaaja Veikko Kerttula.

Lähteet

  1. Vaissi, Risto: Muistot: Tupuna Vaissi 3.6.2012. HS.fi. Viitattu 23.5.2014.
  2. Lastenkirjallisuuden Pirkanmaa  (s. 19) 2013. Lastekirjainstituutti. Viitattu 23.5.2014.

Aiheesta muualla

The contents of this page are sourced from Wikipedia article on 08 Jul 2020. The contents are available under the CC BY-SA 4.0 license.