Mika Pohjonen

Finnish opera singer
The basics

Quick Facts

IntroFinnish opera singer
PlacesFinland
isSinger Opera singer
Work fieldMusic
Gender
Male
Birth9 July 1973
Age51 years
The details

Biography

Mika Pohjonen (s. 9. heinäkuuta 1973 Hollola) on suomalainen ooppera- ja viihdelaulaja, äänialaltaan tenori.

Pohjonen aloitti lauluopinnot Päijät-Hämeen konservatoriossa vuonna 1988 opettajanaan Kalevi Koskinen. Hän voitti tangokuninkuuden vuonna 1992 ollessaan 19-vuotias. Muutaman vuoden viihdeuran jälkeen Pohjonen lauloi Kansallisoopperan kuorossa vuosina 1998–2002. Vuonna 2002 hän voitti Kangasniemen laulukilpailun ja sijoittui kolmanneksi Lappeenrannan laulukilpailussa.

Vuodesta 2002 hänen opettajanaan on toiminut Irina Gavrilovici.

Vuonna 2003 Pohjonen kiinnitettiin solistiksi Suomen Kansallisoopperaan. Suomen lisäksi hän on vieraillut muun muassa Wienin Volksoperissa, Ruotsin kuninkaallisessa oopperassa, Malmön oopperassa ja esiintynyt konserttisolistina muun muassa Tokiossa, Barcelonassa, Pamplonassa, Tukholmassa, Wiesbadenissa, Wuppertalissa ja Aalborgissa.

Yksityiselämä

Pohjonen toimii myös autonvuokrausyrittäjänä ja harrastaa pyöräilyä. Hänen entinen avovaimonsa oli vuoden 2013 tangokuningatar Heidi Pakarinen, ja heillä on kaksi yhteistä lasta. Pari päätyi eroon lähes 20 vuotta kestäneen suhteen jälkeen vuonna 2015.

Levytykset

  • Tangomarkkinat V, LP 1992
  • Tangokuningas ja -kuningatar, LP 1992
  • Mika Pohjonen, CD 1993
  • Yhden illan jälkeen, CD 1994
  • Mika Pohjonen & Malando Tango Orchestra, CD 1995
  • Tango-Orchestra, CD 1995
  • Oi Jouluyö, CD 1996
  • Yön kaipaus, single 1996
  • Rakkaustarina, CD 1997
  • Mika Pohjonen parhaat, CD 1998
  • Oskar Merikannon lauluja, CD 1998

Lähteet

  • Latva, Tony; Tuunainen, Petri: Iskelmän tähtitaivas: 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.

Viitteet

Aiheesta muualla


Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
The contents of this page are sourced from Wikipedia article. The contents are available under the CC BY-SA 4.0 license.