Janne Uskali

Finnish journalist
The basics

Quick Facts

IntroFinnish journalist
PlacesFinland
isJournalist
Work fieldJournalism
Gender
Male
The details

Biography

Janne Uskali alias Bomber#1 tai B#1 on itähelsinkiläinen moottoripyöräilyn monitoimimies ja toimittaja. Hän on muun muassa yksi Bombers-scenen perustajista. Hän on myös ollut mukana järjestämässä Bomber Weekend -MP-festivaaleja. Samoin hän oli yksi Plan Bee -moottoripyörästuntryhmän perustajajäsenistä. Siitä lähtien Uskali on stunttaillut KTM-tehtaan kalustolla.

Janne Uskali on tehnyt myös joitakin elokuvien stunt-kohtauksia, kuten esimerkiksi Olli Saarelan ohjaamaan Harjunpää ja pahan pappi -elokuvaan. Tässä elokuvassa Uskali teki kaikki moottoripyörästuntit. Hänen nykyinen stuntryhmänsä on nimeltään Dusters.

Uskali teki vuonna 2009 oman täyspitkän dokumentti-DVD:n hänen ja kavereidensa nuoruudesta moottoripyörien sekä muskeliautojen ympärillä. Elokuvan nimi on Bomber#1 the Movie.

Toimittajana

Uskali on luonut bomber-kulttuurin ympärille oman erikoislehden nimeltä Bomber Magazine. Lehti perustettiin vuonna 2001 ja se ilmestyy nykyään seitsemän kertaa vuodessa. Janne Uskali on ollut Bomber Magazinen päätoimittaja alusta lähtien. FHRA palkitsi Uskalin vuoden journalistiksi 2010 näillä perusteilla: "FHRA:n tapahtumat saivat runsaasti palstatilaa lehdistöstä ja ahkerimmin tapahtumista kirjoittivat tietenkin moottorialan lehdet. Paljon sivuja, niin kisa- kuin näyttelyjuttuihin, käytti tämä palkinnon saaja. Ja taisipa herra päätoimittaja ottaa useamman kerran tuntumaa myös kiihdytysurheiluun niin autolla kuin pyörällä."

Lähteet

Aiheesta muualla

The contents of this page are sourced from Wikipedia article on 22 Jun 2020. The contents are available under the CC BY-SA 4.0 license.