Ingevald Pipping

Ingevald "Inge" Pipping (28. joulukuuta 1887 Altona Yhdysvallat – 30. elokuuta 1973) oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat insinööri Maximilian Vilhelm Pipping ja Minna Christiane Bielenberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Lillian Katarina Örnin kanssa.

Opinnot

Pipping kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin uudesta ruotsalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1906 ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa ja suoritti oikeustutkinnon vuonna 1911.

Nuoruusvuodet

Pipping toimi auskultanttina Viipurin hovioikeudessa 15. helmikuuta 1911 alkaen ja toimi asianajajana asianajotoimistossa 15. helmikuuta – 15. marraskuuta 1911 välisen ajan. Hän hoiti Salmin tuomiokunnan tuomarin virkaa 7 kuukauden ajan vuosina 1912–1913 ja sai varatuomarin arvon vuonna 1914.

Jääkäriaika

Pipping liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 25. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin muodostettuun Jääkäripataljoona 27:ään, jossa hänet sijoitettiin 2. lokakuuta 1915 pataljoona 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Ekkau-Kekkaussa sekä Aa-joella. Hän suoritti Libaussa vuonna 1917 sotakoulun A-kurssin.

Suomen sisällissota

Pipping astui Suomen armeijan palvelukseen 7. helmikuuta 1918 yliluutnantiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 18. helmikuuta 1918 jääkärien etujoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan patterinpäälliköksi Pietarsaaren tykistökoulun 5. Pohjanmaan tykistöpatteriin. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Ahvolassa. Hanet siirrettiin myöhemmin päälliköksi Karjalan Armeijakunnan 7. patteriin, jonka päällikkönä otti osaa taisteluihin Kuurmanpohjassa, Lauritsalassa ja Joutsenossa ja etenemiseen Lappeenrantaan sekä taisteluihin Simossa ja Luumäellä sekä etenemiseen Haminaan.

Sisällissodan jälkeinen aika

Pipping palveli sisällissodan jälkeen Suomen tykistökoulussa, josta hänet komennettiin 25. kesäkuuta 1918 ja lopulta siirrettiin 9. lokakuuta 1918 Suomen senaatin sota-asiaintoimituskuntaan. Hän toimi Sotaministeriössä esittelijänä ja oikeudellisen osaston I toimiston päällikkönä. Myöhemmin hän hoiti samaisia tehtäviä oikeudellisen osaston lakkauttamisen jälkeen virkamiehenä ja vuodesta 1927 alkaen esittelijäneuvoksena. Hänet nimitettiin puolustusministeriön esittelijäneuvokseksi 27. kesäkuuta 1928 alkaen. Pipping toimi talvi- ja jatkosodan aikana ja aina vuoteen 1951 saakka puolustusministeriön hallitusneuvoksena, jonka jälkeen hän toimi Tammisaaren Ängholmissa Ab Ängholmin toimitusjohtajana. Hänet on haudattu Tammisaareen.

Luottamustoimet

Pipping toimi Sotaylioikeuden sotilasjäsenenä vuosina 1919–1920 ja vuonna 1919 sotilasasiaintuntijana eduskunnan käsitellessä lakiehdotuksia, jotka koskivat uutta sotilasrikoslakia sekä lakia sotatuomioistuimista ja oikeudenkäynnistä niissä. Hän toimi myös niin sanotun Holman komitean jäsenenä vuonna 1924 ja tapaturmalautakunnan vakinaisena jäsenenä vuosina 1932–1935. Hän toimi Vakuutusneuvoston sotilasjäsenenä vuosina 1938–1952.

Kirjallista tuotantoa

• Skärgardsliv och skepparhistorier. Söderström, Helsingfors 1956

Katso myös

• Pipping

Lähteet

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet