Heini Kärkkäinen

Finnish pianist
The basics

Quick Facts

IntroFinnish pianist
PlacesFinland
isMusician Pianist
Work fieldMusic
Gender
Female
Birth10 January 1966
Age58 years
The details

Biography

Heini Talvikki Kärkkäinen (s. 10. tammikuuta 1966, Kitee) on suomalainen pianisti ja pianopedagogi. Hän opiskeli pianonsoittoa aluksi Jyväskylässä Dimitri Hinzen oppilaana ja vuodesta 1984 lähtien Sibelius-Akatemiassa Liisa Pohjolan johdolla. Hän valmistui taiteen maisteriksi vuonna 1991. Täydentäviä opintoja Kärkkäinen on hankkinut muun muassa Jaques Ruovierilta Pariisissa ja Ralf Gothónilta. Hän on Tampereen ammattikorkeakoulun pianonsoiton yliopettaja.

Kärkkäinen on konsertoinut runsaasti sekä Suomessa että ulkomailla eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvalloissa. Kotimaassaan hän on esiintynyt laajasti suomalaisorkestereiden solistivieraana, muun muassa Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin, Turun filharmonisen orkesterin, Tapiola Sinfoniettan, Sinfonia Lahden ja Avanti!n konserteissa. Kärkkäistä arvostetaan myös kamarimuusikkona, ja hän on ollut muun muassa Kuhmon kamarimusiikin vakiovieraita. Hänet on kutsuttu esittämään useiden kamarimusiikki- ja orkesteriteosten kantaesityksiä, muun muassa Mikko Heiniön, Olli Koskelinin ja Aulis Sallisen sävellyksiä.

Kärkkäinen on tehnyt useita levytyksiä Ondine-levymerkille.

Palkinnot ja tunnustukset

  • Ilmari Hannikaisen pianokilpailu, Jyväskylä 1984, I palkinto
  • Maj Lind -pianokilpailu, Helsinki 1986, 2. palkinto
  • Espoon kansainvälisen pianoviikon nuori taiteilija 1993
  • Yleisradion Vuoden levy -tunnustus (Szymanowski, Kodály, Schnittke, sellisti Jan-Erik Gustafssonin kanssa), 1994

Lähteet




Aiheesta muualla

The contents of this page are sourced from Wikipedia article. The contents are available under the CC BY-SA 4.0 license.