Aino Kajaniemi

Finnish textile artist
The basics

Quick Facts

IntroFinnish textile artist
PlacesFinland
isArtisan Artist Textile artist
Work fieldArts
Gender
Female
Birth18 September 1955
Age69 years
Star signVirgo
The details

Biography

Aino Kajaniemi (s. 18. syyskuuta 1955) on suomalainen tekstiilitaiteilija. Hän tekee suuria kolmiulotteisia tekstiili-installaatioita mutta myös pienempiä, piirroksellisuuteen perustuvia kuvia. Vuonna 2010 hänet nimettiin vuoden tekstiilitaiteilijaksi ja palkittiin myös kotikaupunkinsa Jyväskylän kulttuuripalkinnolla.

Aino Kajaniemi valmistui tekstiilitaiteilijaksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1983. Hän on pitänyt yli 30 yksityisnäyttelyä ja osallistunut kymmeniin yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Hän on suunnitellut useiden suomalaiskirkkojen liturgiset tekstiilit. Lisäksi Kajaniemen teoksia on terveyskeskuksissa, kouluissa, vanhusten palvelutaloissa ja liikuntapaikoissa sekä valtion virastoissa.

Aino Kajaniemen tytär on kuvataiteilija Aura Kajaniemi ja sisar valokuva- ja videotaiteilija Riitta Järvelä. He ovat 2010-luvulla pitäneet useita yhteisnäyttelyitä Suomen eri kaupungeissa.

Julkisia teoksia

Kirkkotekstiilit

  • Taulumäen kirkko, Jyväskylä, 1999
  • Muuramen kirkko, Jyväskylä
  • Palokan kirkko, Jyväskylä
  • Vaajakosken kirkko, Jyväskylä
  • Rymättylän kirkko, Naantali

Lähteet

  1. Honkavaara, Leena: Naisia Monrepos'ssa, saduissa ja kankailla Helsingin Sanomat. 20.5.2000. Viitattu 19.2.2019. (Tilaajille.)
  2. Aino Kajaniemi – Tuntotunne, kuvakudoksia ja ryijyjä/bildvävnader och ryor/tapestries and ryas 7.1.-24.1.2016 2016. Helsingin taiteilijaseura. Viitattu 19.2.2019.
  3. Vuorela, Arvo: Peruskorjatun Muuramen kirkon liturgiset tekstiilit uusittiin Alvar Aalto -hengessä Yle Uutiset. 25.9.2018. Viitattu 19.2.2019.
  4. Liturgiset kirkkotekstiilit Alvar Aallon hengessä Muuramelainen. 1.11.2018.
  5. Kaartinen, Niko: Äiti, sisko ja tytär järjestävät yhteisen näyttelyn Kouvolassa — ”Jos tyttären työt eivät miellyttäisi, en haluaisi yhteistä näyttelyä”, Aino Kajaniemi sanoo Kouvolan Sanomat. 9.2.2019. Viitattu 19.2.2019.
  6. Ykseys – Aino ja Aura Kajaniemi, tekstiiliteoksia 2016. Kemin taidemuseo. Viitattu 19.2.2019.
  7. Japanin villakivet ja helmipuvut tulivat Kemiin, katso video Lapin Kansa. Viitattu 19.2.2019.
  8. Kiipula, Riitta: Uudet kirkkotekstiilit Taulumäen kirkkoon Helsingin Sanomat. 26.11.1999. (Tilaajille.)

Aiheesta muualla

The contents of this page are sourced from Wikipedia article on 23 Feb 2020. The contents are available under the CC BY-SA 4.0 license.