Aarno Voipio

Aarno Veikko Voipio (18. elokuuta 1928 Helsinki – 11. helmikuuta 1990 Asikkala) oli Merentutkimuslaitoksen ylijohtaja 1975–1990, professori ja Itämeren suojelukomission pääsihteeri (1980–1984).

Voipion vanhemmat olivat teologian professori Aarni Voipio ja Elma Charlotta Soininen. Aarno Voipio kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta normaalilyseosta 1947. Hän valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi 1954, filosofian lisensiaatiksi 1958, ja filosofian tohtoriksi 1959. Hänen englanninkielinen väitöskirjansa (1958) oli otsikoitu The kinetics of the decomposition of nitramide in aqueous solvent mixtures. Hän toimi Helsingin yliopiston fysikaalisen kemian dosenttina vuosina 1962–1970.

Hän aloitti työuransa Helsingin yliopiston kemian laitoksen assistenttina (1954–1959) ja tutki fysikaalista kemiaa. Vuodesta 1959 hän toimi Merentutkimuslaitoksella. Siellä hän oli ensin assistenttina vuodet 1959–1972, sitten yleisen meritieteen osaston johtaja (1972-1975) sekä lopulta ylijohtaja ja professori (1975–1990). Hän tutki poikkitieteellisesti ravinteiden ja haitallisten aineiden kulkeutumista ilmakehästä ja vesistöistä Itämereen ja sijoittumista sedimenttiin. Voipio kehitti kollegoineen tutkimusmenetelmiä merisedimenttien analysoimiseksi luotettavasti aikasarjojen avulla. Tutkimuksista julkaistiin Voipion toimittama ja osin laatima The Baltic Sea -niminen monografia (1981), josta aiheesta ilmestyi myöhemmin lyhyempi versio myös suomeksi ja ruotsiksi. Ylijohtajana Voipio kehitti Merentutkimuslaitosta aiempaa monipuolisemmaksi. Antarktis -sopimuksen astuttua voimaan 1984 laitos ryhtyi tutkimaan Eteläistä jäämerta. Hänen aikanaan otettiin myös käyttöön Aranda -tutkimusalus.

Voipio toimi useissa eri alansa järjestöissä ja toimikunnissa. Hänellä oli merkittävä asema Itämeren suojelutyössä. Hän oli Suomenlahtitoimikunnan puheenjohtaja vuosina 1971–76, Itämeren väliaikaikaisen suojelukomission tieteellis-teknisen työryhmän puheenjohtaja (1975–1979) ja Itämeren suojelukomission ensimmäinen pääsihteeri (1980–1984).

Voipio päätoimitti Suomen Kemistilehteä vuosina 1964–1967. Hänen oma tieteellinen tuotantonsa käsittää tutkimuksia fysikaalisen kemian, merentutkimuksen ja vesiensuojelun alalta. Hän oli Suomalsien tiedeakatemian jäsen vuodesta 1976 ja Suomen tiedeseuran jäsen vuodesta 1980. Hänelle oli myönnetty Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki.

Voipio menehtyi sairauskohtaukseen vain muutama kuukausi ennen kuin hänen oli määrä jäädä eläkkeelle. Voipion seuraaja Merentutkimuslaitoksen ylijohtajana oli Pentti Mälkki.

Voipio tunnettiin kamarimusiikin ystävänä, joka soitti huilua. Hänen puolisonsa vuodesta 1952 oli Raija Hillervo Kivi-Koskinen (s. 1928).

Lähteet

Aiheesta muualla

• Voipion muotokuvan paljastus. (Viitattu 18.12.2014.)